
Ulkomaat
Tapahtuma-aika
2007
Aaveen muoto
Tunnistamaton henki
Kertojana toimi
Tuntematon henkilö
Olin taalla USA:ssa ystavien luona kylassa ja lahdimme yolla keskiyon jalkeen tutkimusretkelle vanhalle paikalliselle hautausmaalle. Heti astuttuamme ulos autosta vanhan kirkon edessa, (joka ennen sodan aikaan oli toiminut sairaalana haavoittuneille) meidat valtasi ahdistava tunne ettei meidan kuuluisi olla siella, mutta lahdimme silti kavelemaan syvemmalle.
Jonkin ajan kuluttua eksyin hieman kauemmaksi muusta porukasta ja lahtiessani kavelemaan heita kohti havaitsin noin viiden metrin paassa heista oudon mustan varjon joku liikkui epamaaraisesti kuin aaltoillen.
Huusin ystavani luokseni ja kaikki jahmetyimme tuijottamaan sita joka siina vaiheessa oli siirtynyt puoliksi eraan puun taakse. Tuijotimme varjoa pitkaan ja yritimme hokea toisillemme, etta se oli vain jonkin puun varjo, kunnes se yllattaen ’polvistui’ maahan ja lahti ikaankuin ryomimaan meita kohti.
Kaikki lahdimme juoksemaan kohti autoa paniikissa, mutta pysahdyimme kimeaan huutoon joka kuului hautuumaan toiselta laidalta. Varjo pysahtyi ja katosi samalla hetkella kuin savu, ilmassakin leijui palaneen tuoksu. Kaikki oli hiljaista sen jalkeen, mutta olimme kirjaimellisesti kauhusta kankeita ja palasimme autoon ajaen suorinta tieta kotiin.
Nyt myohemmin olemme suunnitelleet uutta matkaa kyseiseen paikkaan, silla kuulimme paikalliselta tutkijalta etta kirkon ymparilla on ennenkin tapahtunut outoja asioita, ja nahty outoja ilmioita. Kirkon laheisyydessa on muunmuassa pakanana tapetun noidan hauta.
Toivon mukaan saamme kuvattua jotakin, vaikka samalla minut valtaa se sama ahdistava tunne etta ehka pitaisi jattaa menematta.