• Näkymättömät äänet

    Tähän tarinaan ei ole merkitty tietoja

    Tarkemmat tiedot tullaan lisäämään tähän tarinaan myöhemmin.

    Oltiin Italiassa, mun vanhan parhaan ystävän kanssa. En nyt muista kaupunkia, kun siitä on jo niin pitkä aika.

    Asuttiin silloin yhdessä vuokramökissä, yhden pellon laidalla. Oltiin siellä tutkittu kaupunkia kolme päivää, ja kun tutkittiin paikkoja niin mentiin yhdelle hiekkatielle, jota pitkin kuljettiin kunnes eteen tuli vanha ja jo sammaloitunut kyltti, jossa luki Italiaksi että paikka oli yksityis-aluetta. Ohitettiin se kyltti, koska paikka näytti niin kiinnostavalta. Hiekkatie jatkui vielä noin 2km. Kun käännyimme viimeisestä mutkasta näimme pelottavan suuren talon.

    Paikka oli nuhjuuntunut, ja seinässä oli pari reikää (joka oli outoa, koska näytti aivan kuin sisältä joku oli lyönyt seinään reikiä). Meitä vähän kaverin kanssa pelotti mennä sisään, mutta mielenkiinto otti vallan. Astuimme ovelle, ja näimme että oven saranat olivat pettäneet, niin että ovi oli kaatunut sisään päin. Talossa oli kaksi kerrosta. Sisällä talossa näimme karuja huoneita, joissa oli sänkyjä, josta päättelimme sen olevan mielisairaala.

    Seinällä oli kirjoituksia kuten: Maya take back on the hell. Joka tarkoittaa: Maya ota minut takaisin helvettiin. Seinällä useassakin kohtaa luki: Go away and don’t come back. Mutta astuimme kuitenkin portaikkoon joka vei ylös seuraavaan kerrokseen. Toisessa kerroksessa oli ovet rautaisia joka teki talosta entistäkin pelottavamman. Aloimme kuulla jyskytystä erään oven takaa joten astuimme sitä kohti.

    Huoneen ovi oli raollaan joten avasin ovea hieman enemmän. Huoneessa oli outoja koneita. Ääni kuului eräästä tuolista joka oli keskellä huonetta. Ajattelimme sen olevan sähkötuoli. Yhtäkkiä kaikista huoneista alkoi kuulua ääniä. Meitä alkoi hieman pelottaa mutta jäimme sinne silti. Katsoimme kaikkiin huoneisiin ja kaikissa tapahtui jotain outoa joka aiheutti meteliä. Mutta silti missään huoneessa ei näkynyt ristin sielua. Juoksimme pois ja sen jälkeen olen nähnyt öisin unta siitä samaisesta matkasta mielisairaalaan.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Ulkomaat avainsanoilla 1990, 1990-luku, 1995, Selittämättömät äänet, Ulkomaat.


  • 2 vastausta aiheeseen Näkymättömät äänet

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa