Tämä tapahtui tammi-helmikuussa 2011, kun matkasimme poikaystäväni kanssa Córdobasta Santa María de Punillan pikkukaupunkiin Cosquín Rock -musiikkifestivaaleille.
Olimme aikaisemmin lukeneet netistä kylän ulkopuolella sijaitsevasta yli 100 vuotta vanhasta hylätystä mielisairaalasta ja elokuvahulluina suunnittelimme tekevämme jonkunlaisen elokuvan siellä. Tarkoituksemme oli ennen festivaalin alkamista käydä sairaalassa tsekkaamassa millainen paikka oli kyseessä ja ehkä tekemässä jotain valmisteluja. Sairaala sijaitsi kylän ulkopuolella ja sen vieressä oli aivan toimiva mielisairaala. Potilaita emme kuitenkaan vielä nähneet.
Suuntasimme hylätylle sairaalalle, joka teki meihin heti suuren vaikutuksen. Rakennus oli valtava, nelikerroksinen, kivestä ja betonista rakennettu. Siinä oli myös kellari, jonka ikkunat olivat maanpinnan tasolla (sinne emme koskaana löytäneet sisäänkäyntiä) sekä itä- ja länsisiivet. Poikaystävälleni, joka ei usko mihinkään yliluonnolliseen pätkän vertaa, tuli heti outo olo, mutta itse halusin välttämättä käydä sisällä rakennuksessa. Nousimme portaita kuistille ja menimme avoimesta pääovesta sisään, josta pääsimme autioon aulaan.
Sieltä jatkoimme parin huoneen läpi ensimmäisen kerrokseen käytävään, joka kulki itäsiivestä länsisiipeen. Käytävän keskivälissä nousivat suuret kiviportaat toiseen kerrokseen. Kävelimme hitaasti länsisiipeen ja kurkistelimme pimeisiin huoneisiin, joita oli käytävän molemmin puolin.
Vielä emme havainneet mitään erikoista, joskin rakennuksessa ja sen ympärillä vallitsi täydellinen hiljaisuus, ei minkäänlaisia luonnonääniä, ja poikaystävälläni oli edelleen se outo tunne. Huomasin lopulta huoneen, joka kiinnitti huomioni. Se oli kolmion muotoinen, sen oviaukko oli todella pieni ja kapea, ja huone kapeni oviaukosta kuin kolmion kärki. Huoneen läpimitta oli ehkä noin metri. Huone oli kuitenkin hyvin korkea. Iskin innoissani käteni sitten seinään ja tunsin järkyttävän kivun lävistävän kämmeneni.
Kiroilin kuin rekkamies (<3), ravistin kättäni ja huomasin iskeneeni sen seinässä lepäilleen suuren herhiläisen päälle. En tiennyt miten kroppani reagoisi argentiinalaisten pörriäisten pistoille, joten juoksimme nopeasti ulos talosta toimivaan mielisairaalaan pyytääksemme vettä. Saimme sitä ja teimme kädelleni mutanaamion, eikä siinä onneksi käynyt sen pahemmin. Poikaystäväni olisi halunnut palata takaisin kylään, mutta itse halusin välttämättä palata hylättyyn sairaalaan.
Palattuamme sairaalaan nousimme toiseen kerrokseen ja näkymä oli aika järkyttävä. Toisen kerroksen käytävä oli aivan samanlainen kuin ensimmäisen, mutta keskellä käytävän seinää oli suuri veriläiskä, joka oli valunut lattialle asti. Otimme siitä muutamia kuvia ja jatkoimme tutkimista. Pääportaiden molemmin puolin näimme puiset jyrkät kierreportaat kolmanteen kerrokseen. Vasemmanpuoleiset olivat romahtaneet, mutta oikeanpuolimmaiset näyttivät hyväkuntoisilta, lähes pelottavan hyväkuntoisilta.
Päätimme kuitenkin ensin käydä parvekkeella. Parvekkeelle päästyämme olimme juuri ottamassa kuvia kauniista maisemista, kun äkkiä kuulimme oven pamahtavan kiinni. Poikaystäväni sai sätkyn ja minun täytyi mennä edeltä katsomaan, mitä oli tapahtunut. Ovi, josta olimme tulleet parvekkeelle, oli pamahtanut kiinni. Se oli kuitenkin todella outoa, sillä tuulta ei ollut ollenkaan ja rakennuksen ovet olivat todella painavia. Ovi oli kuitenkin pamahtanut tiukasti säppiin ja sain repiä sitä auki useamman minuutin.
Kävelimme takaisin portaiden luo ja päätimme käydä vilkaisemassa kolmatta kerrosta. Olin juuri nousemassa kierreportaita, kun näin seinässä tekstin ”DON’T GO UP”. Sydämeni pomppasi kurkkuun. Missä tahansa muualla tommoisen tekstin voisi ottaa ihan normaalina graffittina, mutta latinalaisessa amerikassa on todella outoa, että ihmiset osaavat englantia, saati kirjoittavat sitä hylättyjen sairaaloiden seinille! Minuakin alkoi hieman pelottamaan. Lisäksi portaiden nouseminen oli jotenkin todella vaikeaa, aivan kuin jokin voima olisi yrittänyt vetää meitä takaisin toiseen kerrokseen. Pääsimme kuitenkin kolmannen kerroksen tasanteelle ja kurkistimme käytävään.
Lattialankut olivat hajonneet ja käytävä pidemmän näköinen ja valottomampi kuin muissa kerroksissa. Lisäksi käytävän päässä ei näkynytkään ovea parvekkeelle, vaan pimeä, avoin oviaukko. Käytävässä myös kävi kylmä tuuli, mikä oli todella outoa, jos parvekkeelle vievää ovea ei ollut. Siinä vaiheessa olin itsekin vähän kuset housuissa enkä halunnut tutkia kolmatta kerrosta, saati etsiä portaita neljänteen kerrokseen. Palasimme takaisin toiseen kerrokseen ja siitä samantien ensimmäiseen. Päästyämme portaat alas kuulimme kuitenkin jotain outoa. Aivan kuin joku olisi yhtäkkiä avannut suihkun. Ääni kuului toisesta huoneesta itäsiipeen päin. Poikaystäväni lähestyi huonetta ja itselleni tuli hirveä paniikkikohtaus että eiiii, näin se tapahtuu aina kaikissa kauhuelokuvissa, jos kuulet jotain outoa niin ÄLÄ MENE KATSOMAAN eii! Poikaystäväni kuitenkin kurkkasi huoneen oviaukosta sisään ja pyysi minutkin katsomaan.
Huone oli mitä ilmeisemmin ollut pesutila, rikkinäisistä altaista ja suihkuista päätellen. Yksi suihkuista oli kuitenkin päällä ja siitä ryöppysi vettä lattialle. Tuijotimme sitä jonkin aikaa silmät pyöreinä ja päätimme sitten tutkia itäsiipeä hieman lisää. Vähän aikaa lähdettyämme huoneen ovelta kuulimme, kuinka joku sammutti suihkun. Itäsiiven päässä, huoneessa josta pitäisi päästä kuistille, oli sekasorto. Huone oli aivan täynnä kamaa. Kaikennäköistä kamaa, erityisesti vanhoja kenkiä. Lattiaa ei näkynyt ollenkaan. Ja kaiken sekasorron keskellä nökötti yksinäinen rautatuoli. Huone oli todella karmiva ja lähdimmekin nopeasti.
Poikaystäväni kulki edelläni ja yhtäkkiä, ohittaessani yhtä huonetta, minut valtasi todella outo tunne. Vilkaisin huoneen ovea, joka oli raollaan. Jonkinlaisen pakokauhun vallassa huusin poikaystävälleni, että tulisi avaamaan oven, sillä en itse uskaltanut. Poikaystäväni potkaisi oven ammolleen. Huoneessa ei vaikuttanut olevan muuta kuin pesuallas. Menimme varovasti sisälle huoneeseen ja huomasimme, että pesualtaassa oli paljon asiakirjoja. Tutkimme niitä hetken ja tajusimme, että ne olivat potilastietoja! Niissä luki nimet, iät ja minkälaisia mielisairauksia potilailla oli! Jätimme paperit paikalleen, poistuimme huoneesta ja menimme takaisin portaiden luo.
Huomasimme, että portaiden alla oli oviaukko. Kurkistimme sisään ja näimme jättimäisen puuparrun, joka oli lävistänyt portaiden alla olevan komeron takaseinän. Se oli todella outoa, sillä mistä ihmeestä sen kokoinen puuparru oli sinne ilmestynyt, saatika lävistänyt koko betoniseinän. Huoneen ulkopuolella huomasimme maassa paperin, johon oli kirjoitettu kaunokirjoituksella. Mutta juuri kun poikaystäväni kumartui poimimaan sen lattiasta, kuulimma kolmannesta kerroksesta järkyttävän pamauksen.
Tuijotimme portaita ylös säikähtäneinä. Samassa kovempi pamaus kuului toisen kerroksen käytävästä.
Jätimme paperin sikseen ja lähdimme kävelemään pääovia kohti. Kuulimme vielä kovemman pamauksen pääportaista ja aloimme juoksemaan kohti pääovia. Vielä kovempi pamaus kuului nyt ensimmäisen kerroksen käytävästä ja rynnimme kuin hullut aulaan, pääovista ulos ja lähes hyppäsimme kuistin portaat alas. Päästyämme ulos kuulimme aivan jättimäisen pamauksen pääovien oviaukosta, mutta kun käännyimme katsomaan, emme nähneet mitään.
Sydämeni hakkasi ihan hulluna eikä tämän jälkeen kyllä menty koskaan tekemään sitä elokuvaa.. Myöhemmin tutkiskelin kuvia joita otimme ja joissakin olen huomannut outoja hahmoja pimeissä huoneissa.. Hahmoja, joilla ei ole edes ihmisen muotoa, vaan ne ovat pikemminkin eläimellisissä asennoissa..
17 vastausta aiheeseen Mielisairaalan levoton ilma