• Latvialainen henki

    Tapahtumapaikka
    Ulkomaat

    Tapahtuma-aika
    1995

    Aaveen muoto
    Tunnistamaton henki

    Kertojana toimi
    Entinen opiskelija

    Opiskelin ulkomaankauppaa ja sain kaverini kanssa työharjoittelupaikan Riikasta Latvian pääkaupungista. Tuohon aikaan Latvia oli ollut itsenäisenä valtiona vain muutaman vuoden. Ihmiset olivat hyvin köyhiä, verrattuna Suomen oloihin.

    Meille oli vuokrattu kalustettu kaksio joka ainakin suomalaiseen makuun oli aika vaatimaton. Asunto sijaitsi kerrostalossa joka oli rakennettu joskus 1900-luvun alussa ja koko taloa ei ollut ilmeisesti koskaan remontoitu. Tuntui kokoajan, että koko kerrostalo on luhistumispisteessä. Talo vielä sijaitsi huonolla alueella.

    Ensimmäisenä iltana menimme teatteriin, olimme vain jättäneet tavaramme asunnolle emmekä olleet ymmärtäneet yhtä asiaa, rapussa ei ollut lainkaan valoja. Saavuttuamme takaisin rappuun siellä oli säkkipimeää, emmekä millään osanneet löytää oikeaa ovea. Palasimme takaisin kadulle ja lähdimme etsimään tulitikkuja tai jotain vastaavaa, jotta löytäisimme takaisin asunnollemme.

    Menimme viereiseen kauppaan jossa kukaan ei ymmärtänyt mitä halusimme, jotenkin kuitenkin onnistuimme ostamaan ne tulitikut. Huomasimme pimeässä rapussa, että kaupan miesmyyjä seurasi meitä pimeään rappuun. Samalla jostain ohitsemme lipui jokin, joka ei koskettanut meitä kumpaakaan. Mies joka seurasi meitä pelästyi tätä ilmavirtaa (aavetta) ja juoksi karkuun. Kyse oli kapeasta rapusta, emme kuulleet askelia ja kumpaakaan ei koskettu tai hipaistu. Vain jokin meni rappusia alas aivan vierestämme. Olimme aivan kauhuissamme, tajusimme sillä silmänräpäyksellä, että ohitsemme meni aave.

    Löysimme lopulta asuntoomme ja sen jälkeen alkoi tapahtua… Asunnossa oli vanhanaikainen seinään kiinnitettävä puhelin. Puhelin ei kuitenkaan ollut kiinni seinässä, puhelimen johto roikkui vapaasti lattialla. Seuraavana yönä puhelin soi ja menin vastaamaan. Siellä ei tietankään ollut ketään ja aamulla vasta tajusin, että puhelin ei ollut edes seinässä. Joku kuitenkin yritti soittaa…

    Oveemme myös koputettiin useaan otteeseen. Emme tietenkään uskaltaneet avata. Valot syttyivät ja sammuivat jatkuvasti. Näin unta, että olen kuollut ja ruumisautossa. Talo nitisi ja natisi niin kuin se olisi romahtamaisillaan. Asunto oli erittäin aavemainen. Kokoajan oli tunne, että joku tulee kohta hakemaan ja meille tapahtuu kauheita asioita. Meitä tarkkailtiin kokoajan. Hetkeäkään ei ollut tunne, että olisimme yksin asunnossa.

    Muutaman illan jälkeen näin kävi. Rosvojoukko oli ovemme takana ja yritti ryöstää meidät. Selvisimme siitä rytäkästä ehjin nahoin Lähdimme saman tien kotiin. Työharjoittelu sai jäädä. Tämäkin olisi jo oma tarinansa. Jälkeenpäin ajatellen jokin yritti varoittaa meitä tulevasta pahasta. Ne kummitukset jotka olivat asunnossamme yrittivät suojella meitä parhaansa mukaan, he tiesivät että meitä tullaan hakemaan ja olemme kuoleman vaarassa.

    Ilman niitä aaveita tuskin olisin nyt kirjoittamassa tätä tarinaa…


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Ulkomaat avainsanoilla ääni, aave, henki, latvia, pelottava, puhelin, rosvojoukko, ryöstö.


  • Yksi vastaus aiheeseen Latvialainen henki

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti