Martta

Tapahtumapaikka
Tuntematon

Tapahtuma-aika
Ei tiedossa

Aaveen muoto
Tunnistamaton henki

Kertojana toimi
Tuntematon henkilö

Tulin lukemaan tänne juttua varjohahmoista, koska olen nähnyt niitä aikoinaan itsekin. Usein näin mustan kissan, joka hiipi asunnossamme. Sen läsnäolo oli jotenkin pahansuopa, tuintui, että se mulkoili minua ilkeästi hiimuillessaan lattianrajassa. Kerran näin sen melkein suoraan, keskellä kirkkainta päivää, kun se livahti raollaan olevasta ovesta makuuhuoneeseen. Tätä tapahtui vain, kun talossa ei ollut omaa kissaa. Oikean kissan läsnäolo hääti varjokissan, ja siitä olen tyytyväinen. Kissat (oikeat) istuivat sitten kirjahyllyn päällä ja tuijottivat aina samaa huoneen nurkkaa kiinteästi. Mitä lienevät siellä nähneet?

Muutimme tästä varjokissan vainoamasta kerrostaloasunnosta vuokralle 80v. omakotitaloon, jossa sitten kummitteli ihan kunnolla! Ristin kummituksen Martaksi. Martta ilmoitti läsnäolonsa ensimmäiseksi, kun ripustin tauluja olohuoneen seinälle. Yksi taulu ei saanut olla seinällä, vaan se kallisteli ja kehystetty kuva valui pois kehyksistään vaikka minkä olisi tehnyt. Lopulta Martan mieliksi siirsin kuvan toiseen paikkaan ja tilalle toisen taulun. Se sai sitten olla paikallaan. Kuvassa, josta hän ei pitänyt, oli ovesta kävelevä mies selin kameraan.

Olohuoneen lattialla oli läntti, joka oli aina pari astetta kylmempi kuin muu huoneilma. Kerran istuimme mieheni kanssa lattialla lukemassa Hesaria. Mieheni kysyi kelloa. Katsoin keittiön kelloa, ja sanoin, että kello on kohta neljä. Kului tovi, ja mieheni kysyi, että paljonko sanoin, että kello oli? Ja tuijotti keittiön oven yläpuolella roikkunutta kelloa silmät pyöreinä. Sanoin, että melkein neljä ja vilkaisin myös kelloa, mikä siinä oli niin ihmeellistä. Kello oli kääntynyt ylösalaisin ja oli nyt näyttävinään viisi yli kymmentä! Silloin meitä vielä nauratti, että Martta kujeilee.

Kujeilu alkoi kuitenkin olla vähemmän hassua, kun ei voinut poistua huoneesta ilman, että palatessa oli valot laitettu päälle. Joka aamu, kun tulimme yläkerran makuuhuoneesta alakertaan, keittiön valo oli päällä. Joskus myös makuuhuoneen kattovalo, jota emme koskaan käyttäneet, oli päällä, kun tulin töistä tyhjään kotiin. Portaikon valo oli myös jatkuvasti päällä. Ensimmäisen kerran, kun valo lävähti päälle, vaikka tiesin sen sammuttaneeni (piti kulkea yläkerran porrasaulan läpi pimeässä makuuhuoneen ovelle), olin kuolla silkasta järkytyksestä. Pahinta oli, että portaikossa oli valokatkaisija sekä ala- että yläpäässä. Itse olin ylhäällä, mies jo nukkumassa, ja kuka oli sitten pimeän porrasnielun alapäässä…?

Myöhemmin Martta alkoi manifestoida itseään näkyvämmin. Hän mm. heitti ystävääni piparipurkilla olkapäähän. Paikalla olimme minä, ystäväni ja mieheni, ja me kaikki näimme purkin ”lentävän” huoneen poikki. Saman ystävän, ja muutaman muun läsnäollessa kuulimme myös koputuksia. Odotimme vieraita käymään, ja ystäväni meni jopa ulko-ovelle katsomaan koputukset kuultuaan, missä vieraat viipyivät. Vastasataneessa lumessa ei ollut jälkeäkään. VIeraat saapuivat 10min päästä, kun olimme kuulleet koputukset.

Ovet myös avautuivat itsestään. Kerran näin omin silmin, kuinka ovenkahva painui hitaasti alas, ovi vedettiin raolleen ja ovenkahva nousi uudelleen ylös. En voinut kuin tuijottaa ihmeissäni.

Talo sijaitsi aivan junanradan varrella. Ensimmäisenä asuinvuotenamme kuulin muutaman viikon ajan aivan kuulon äärirajoilla kaukaista huutoa, kirkunaa, kuin lapsen tai naisen. Pari ekaa kertaa menin säikähtäneenä ulos katsomaan, oliko naapureilla kenties jokin hätä. Sitten tajusin, että etäinen huuto seurasi aina ohikulkevaa junaa. Aloin pikkuhiljaa pelätä ohi kolistelevia junia… mutta aikanaan etäinen kirkuna lakkasi säestämästä junan pyörien vihellystä. Mietimme, liekö joskus jotain sattunut radalla, koska talo oli lähellä tasoristeystä.

Tästä huolimatta kaikki talossa vierailleet kehuivat merkillisen kodikasta tunnelmaa. Samoin itse pidimme talosta valtavasti, ja siellä oli ihana tunnelma. Marttaankin suhtauduimme kärsivällisen huvittuneesti, ja onpahan riittänyt juttuja kerrottavaksi senkin jälkeen, kun muutimme talosta pois 🙂