Kummituslaivoista kerrotaan yhtä sun toista. Sanotaan, että niitä ohjaa kirottu miehistö, joka pyrkii kostamaan jokaiselle vastaantulijalle. Kummituslaivat purjetivat yleensä öisellä avomerellä, huonossa säässä.
Yksi näistä on kuitenkin muita kuuluisampi, Lentävä Hollantilainen.
1600-luvulta peräisin olevan kuunarin kerrotaan seilaavan täysin purjein tyynelläkin säällä aavemaisen valon ympäröimänä. Tarina kertoo, että laiva joutui vaikeuksiin yrittäessään purjehtia Etelä-Afrikassa Hyväntoivonniemen ympäri. Kerrotaan, että sen kapteeni Hendrick van der Decken kieltäytyi purjehtimasta suojaisaan satamaan, tai myrsy esti häntä. Sitä saa mitä tilaa, sillä kapteeni sanoi pilkaten purjehtivansa pahamaineisen Hyväntoivonniemen ympäri, vaikka siinä menisi tuomiopäivään asti. Näinhän hänet on pakotettu tekemään. Joskus kapteeni yrittää pakottaa toisen laivan rinnalleen ojentaaksen kirjeen. Yksikään kirjeen vastaanottanut laiva ei selviä.
Pelkästään tämän kirotun laivan näkeminen tuo huonoa onnea.
Lehtävä Hollantilainen on inspiroinut monia taiteilijoita. Aiheesta on tehty mm. ooppera sekä kirjoja. Lentävä Hollantilainen esiintyy myös elokuvissa, esimerkiksi Pirates of the Caribbean -elokuvasarjassa Hollantilaisen kapteeni on limainen lonkeronaama Davy Jones, vaikkakin yleensä kapteeni kuvataan ihmiseksi.
Yksi vastaus aiheeseen Lentävä Hollantilainen