Tämä tapahtui minulle helmikuussa 2013.
Luonani oli kolme lasta yökylässä. He olivat niin pieniä, että käänsin sängyn osittain ikkunan alle jotta toinen pää sängystä olisi kiinni seinässä eikä lapset pääsisi sängystä tippumaan. Itse nukuin ikkunan alla, jotta tukisin toista päästä eikä lapset tippuisi sängystä. Omat lapseni nukkuivat omassa makuuhuoneessaan.
Sain lapset nukkumaan hyvissä ajoin ja itsekin väsyneenä työviikosta päätin alkaa nukkumaan. Muutaman tunnin kuluttua heräsin siihen, kun kaksi lasta juoksi lasten makuuhuoneesta tupaamme kiertämään ruokapöytää ympäri. Töminä oli hirmuinen, aivan kuten pienillä on tapana, kantapäät tömisevät lattiaan ihan kunnolla. Nousin siis ylös hieman äkäisenä, että keskellä yötä nousevat hirmuiseen töminä leikkiin. Eteisessä ollessani kuulin hieman kiljahduksia ja töminä vain kiihtyi. Samalla hieman ihmettelin, että miksi ne lapset pimeässä tuvassa juoksevat. Asia ratkesi kun pääsin tupaan saakka, se oli tyhjä. Ei yhtään lasta juoksentelemassa. Tarkistin lastenhuoneen ja siellä kaikki lapset olivat nukkumassa sikeää untaan. Arvasin jo nyt, että yöstä on tulossa hirveä. Koskaan ennen ei henkimaailma ole minua öisin herätellyt tai olleet näyttäytymättä. Menin takaisin sänkyyn ja nukahdin pian.
Hetken kuluttua heräsin jälleen. Tällä kertaa siihen, että ikkunaan koputettiin juuri pääni yläpuolella. Koputus oli terävää ja kovaa. Vilkaisin puhelinta, ei ystäviltä puhelinta, että olisivat tulossa kylään. Lähimmät ystävät myös tietävät missä vara-avaimet ovat joita olisivat voineet käyttää tullakseen sisään. Koputus vain jatkui ja jatkui. Lopulta minun oli ärähdettävä ”Nyt lopettakaa! Lapset heräävät vielä tuohon teidän metelöintiin.” Sitten hiljeni. Kukaan lapsista ei edes kylkeään kääntänyt, että olisivat millään tavoin edes havahtuneet koputuksiin, vaikka se oli niin kova. Nukahdin jälleen itsekin.
Kauaa ei nukuttu taaskaan kun heräsin hirvittävään kylmyyteen. Tärisin, vaikka peittoja oli päällä kaksi kappaletta. Lapsilla vain yhdet peitot ja heillä oli selvästi lämmin olla. Aikani kylmyyttä kärsiessäni näin ensimäisen kerran mustat hahmot. Ne olivat kuin mustaa usvaa, jotka liikkuivat ympäri huonetta. Ne liitivät ympäriinsä, niitä oli paljon. Vaikka suljin silmiäni ja avasin uudelleen, ei ne hävinneet. Oli hyvin painostava ilma ja välillä tuntui, että tänne tukehtuu. Lähes aamuun saakka palelin ja kärsin tunnelmasta ja mustista usvista, sitten ne hävisivät.
Aamulla ei ollut mitään outoa. Kyselin vanhemmilta lapsiltani olivatko he yöllä heränneet. Eivät olleet. Vain minä näin ja kuulin nämä.
*Tarinan loppu siistitty asiassa pysymiseksi.*
Yksi vastaus aiheeseen Vierailijat