• Vanhainkodin kummitus

    Tapahtumapaikka
    Oulu

    Tapahtuma-aika
    2013

    Aaveen muoto
    Tunnistamaton henki

    Kertojana toimi
    maatuska

    Olen töissä vanhainkodissa. Olen kuullut muilta hoitajilta lukuisia ”kummitus tarinoita” siitä miten mm. keinutuolit keinuskelevat itsekseen yöaikaan, tai kuuluu laahaavia ääniä ja tuskaista voivottelua jostain käytäviltä tai huoneista.

    Oma kokemukseni kuitenkin tapahtui keskellä kirkasta päivää. Olin viemässä erästä välinekärryä hissiin, tulin pitkää käytävää pitkin kohti hissiä ja näin miten joku meni hissiin. Näin hissin oven koko ajan tavallaan oikealla sivulla kauempaa, mutta en nähnyt sinne sisään suoraan. Kun saavuin hissille, ajattelin että odotan kärryn kanssa että hissin varannut henkilö joka sinne juuri meni, menee ensin hissillä haluamaansa kerrokseen.

    Ihmettelin kun ovet eivät sulkeutuneetkaan, ja kurkistin varovasti että tarviiko hissikyydikäs apua esimerkiksi nappien painamisessa. Hississä ei ollut ketään.

    En tiedä oliko vaikka ”viikatemies” menossa hissillä hakemaan jotain poisnukkuvaa tuonpuoleiseen tai sitten se oli muuten musta kummitus. Mutta ovat kyllä varsin nykyaikaisia kun kerta käyttävät hissiä, eivätkä liitele seinien ja kattojen lävitse 😀


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2013, Oulu, Tunnistamaton henki.


  • Yksi vastaus aiheeseen Vanhainkodin kummitus

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa