Minulla on lapsuudenkodistani tuotuja tosi vanhoja tavaroita aika paljon. Joukossa on myös ikivanha seinäkello jonka alkuperä on minulle vähän hämärän peitossa. Isäni isoisä sen on hankkinut mutta mistä, se on kysymysmerkki.
Tuo kello on täysin toimintakuntoinen, mitä nyt välillä käy vähän jäljessä. Kerran sitä liikuttelin ja siinä meni pahaksi onneksi lyönnit sekaisin, eli se löi puolen tunnin lyönnit aina tasalta ja tasalyönnit puolelta. Yritin sitä sitten laittaa kohdilleen mutta kun en yrityksistäni huolimatta onnistunut niin jätin asian sikseen ja tuumin että joku toinen päivä paremmalla onnella.
Meni ehkä pari viikkoa ja olin jo unohtanut koko sekaisin olevat lyönnit, ennenkuin yhtäkkiä taas muistin että ai juu, se seinäkello piti laittaa. Avasin kellon oven ja rupesin lyötättämään sitä, niin järkytys oli aikamoinen. Kellon lyönnit olivat kohdillaan!! Itsestään tuo kello ei ikinä ole lyöntejään saanut kohdilleen vaan siinä on oma jujunsa.
Kysyin sitten mieheltäni että onko hän koskenut kelloon kun on kaikki kohdillaan, vastaus oli että ei ole koskenut kun ei kuitenkaan olisi saanut sitä laitettua.
Päättelin mielessäni että muutama kuukausi aiemmin kuolleen isävainajani on täytynyt käydä laittamassa kellon lyönnit kohdilleen. Kello oli isälle hyvin rakas ja hän monet kerrat sen lyöntien kanssa värkkäsi. Muuta selitystä en tuolle tapahtumalle kyllä keksi.
Kuolemansa jälkeen isä kävi hyvästelemässä minut, olin eräänä iltana lähdössä nukkumaan niin tunsin yhtäkkiä kylmän ilmavirran ihan lähelläni. Mistään ovesta tai ikkunasta tuo ei kesällä voinut tulla kun oli niin lämmin ilma ja tuo virtaus oli sellainen kevyt todella viileä henkäys, kuin olisi puhallettu viileää ilmaa käsivarrelle. Isää ei oltu vielä haudanlepoon laskettu niin haluan uskoa että se oli hän joka kävi jättämässä jäähyväiset. 🙂
