• Ukin viimeinen tervehdys

    Tapahtumapaikka
    Joensuu

    Tapahtuma-aika
    2013

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    Unknown

    Ukkini kuoli noin kuukausi sitten. Hän sairasteli paljon, ja eräänä iltana enoni soitti äidille ja kertoi ukin keuhkojen pettäneen. Hautajaiset pidettiin kaksi viikkoa myöhemmin.

    Noin viikko hautajaisten jälkeen olin tulossa linja-autolla koulusta kotiin. Noustuani linja-auton kyydistä tarkistin postilaatikon ennen kuin lähdin kävelemään koti tietäni pitkin. Lähdin kävelemään kotia kohti. Musta takkini roikkui harteillani, pidin sitä aina niin. Ukki ei koskaan ollut pitänyt tavastani pitää takkiani harteillani. Hän sanoi aina: ”Pistä tuo takkisi kunnolla päälle, eihän se noin lämmitä, eikä näytä ees hyvältä!” Ukki oli myös kieltänyt minua värjäämästä hiuksiani mustiksi, mutta olin pari päivää ennen tätä tapahtumaa värjännyt hiukseni mustiksi.

    Aloin kuunnella puhelimestani musiikkia samalla kun kävelin. Äkkiä takkini putosi ja jokin heilautti hiuksiani voimakkaasti. Se ei voinut olla tuuli, sillä en tuntenut tai kuullut tuulta. Eikä siinä metsäisen tien varrella voinut tuulla niin paljoa, että tuulen voima olisi riittänyt pudottamaan takkini. Nostin takkini ja pistin sen takaisin harteilleni. Sitten tunsin kun hiukseni likahtelivat, vaikka olin paikallani ja tuulta ei missään. Sitten jokin tuntui tarraavan laukkuni hihnaan ja hennosti nykäisevän minua taaksepäin, aivan kuin pikkulapset nykivät vanhempiaan vaatteistaan, kun heillä on asiaa.

    Nyt aloin pelätä. Käännyin ympäri ja tunsin äkkiä turvallisuuden tunteen. Sama lämpö minkä tunsin aina ukin seurassa, tunsin sen saman nyt… Olin kuulevinani ukin äänen sanovan: ”Penteleen pentu.” Niin ukki aina sanoi, kun olin tehnyt jotain väärin tai hupaisasti. En tiedä sanoinko ääneen vai ajattelinko ”Sori.” ja aloin hymyillä. Tunsin vielä kun joku puristi olkapäätäni hennosti. Sitten kaikki loppui. En enää tuntenut tai kuullut mitään. Menin kotiin ja aloin hiljaa itkeä. Olin joko niin peloissani tai huojentunut tapahtuneesta.

    Olin perheestämme ainoa, joka ei ollut ehtinyt nähdä ukkia sairaalassa ennen hänen kuolemaansa, enkä ollut ehtinyt hyvästellä häntä, eikä hän minua. Ukki oli siis ilmestynyt tervehtimään minua vielä kerran, jotta pystyimme hyvästelemään toisemme.

    En unohda kokemaani koskaan…


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2013, joensuu, Tunnistettu henki.


  • Yksi vastaus aiheeseen Ukin viimeinen tervehdys

    1. Ghostofarose sanoopi:

      Otan osaa menetyksestäsi.

      Minun isotätini kuoli tuossa alle viikko sitten, ja seuraavana päivänä meidän ulko-ovi avautu itsestään, ihan kuin joku olisi tullut sisälle ja sisälle tuli erinlainen tunnelma, varsinkin mun mielestä. Mun oli pakko mennä pihalle ja laulamaan.. Isotäti rakasti lauluääntäni. Lisäksi tiesin sinä aamuna, kun isosetäni kuoli n. kuukausi sitten, että hän on kuollut..

    Vastaa käyttäjälle Ghostofarose Peruuta vastaus

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti