Kerron mummini, äitini, isoveljeni ja omia kokemuksia edesmenneestä ukistani. Ukki oli todella ansainnut kaiken kunnian ja arvostuksen mitä sai ja hän oli meille todella rakas. Ukki kuoli yllättäen vähän ennen joulua sydänkohtaukseen ja otimme sen tosi raskaasti.
Joskus siihen aikoihin kun ukki kuoli niin tuli Jesse Kaikurannalta uusi kappale: Vielä täällä, johonka heti tykästyttiin äitini ja isoveljeni kanssa, koska sen sanat olivat jotain niin koskettavaa. Lisäksi saimme kuulla että kyseisen kappaleen musiikkivideo on kuvattu Eestissä ja sattumalta ukki asui Eestissä.
Noniin nyt itse tapahtumiin… Ukin kuoleman jälkeen mummi tuli meille kylään kun vanhempani kävivät hakemassa hänet autolla meille. Äiti kertoi että juuri kun he istuivat autoon ja laittoi radion päälle niin alkoi soida se Kaikurannan kappale, ei siinä mitään mutta kun he tulivat takaisin päin kun saivat mummin napattua kyytiin niin kyseinen kappale alkoi soida taas ja monena aamuna kun vanhempani ovat lähteneen töihin niin radioista on alkanut soida tuo sama kappale ja se saa aina tosi turvallisen olon.
Itse olen nähnyt unia jossa ukki seisoo pihallamme ja katsoo minua, ensimäisessä unessa ukki kuitenkin näytti surulliselta (hän sanoi ennen kuolemaa mummille ettei halua vielä lähteä) mutta viimeisessä unessa minkä näin niin ukki hymyili minulle. Noin 2 viikkoa kuoleman jälkeen olin yksin kotona ja leikin kissani kanssa kunnes havahduin siihen että jokin kapea vähän alle kahden metrin mittainen ”valoverho” meni huoneen lävitse.. En löytänyt mitään syytä mistä se olisi voinut tulla, mutta hetken päästä tuli tosi rauhallinen tunne ja olen varma että se oli ukki kuka kävi vain tervehtimässä. Mummikin on kertonut kuinka hän välillä juttelee ukin kanssa ja ukki on luvannut tulla hakemaan mummia joku päivä.
Isoveljeni kertoi että on välillä aamuisin hänen autossaan on tuoksunut sama parfyymi mitä ukki aina käytti ja on tuntenut hellän kosketuksen olkapäällään istuessaan autoon.
Nyt ukin vierailut on kuitenkin vähentyneen ja mummikin sanoin että ukki lähti viimein taivaaseen… Kummallista tässä on se että me ketkä ukkia eniten surettiin, niin meidän luonamme hän kävi vierailemassa viimeisen kerran… Lepää rauhassa ukki.