• Ukin hyväksyntä

    Tapahtumapaikka
    Posio

    Tapahtuma-aika
    1998

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    Mökkinainen

    Minä ja poikaystäväni (nykyinen mieheni) lähdimme Posiolle sukuni mökille, sillä ukkini oli juuri kuollut ja hautajaiset olivat edessä.

    Vietimme iltaa kahdestaan mökissä takanäärellä ja puhuimme siitä kuinka aikaisin seuraavana aamuna tulisi herätä ukin hautajaisia varten. Yht äkkiä kuistilta kuului jalkojen tömistystä (oli talvi ja oletimme sukulaisteni tulleen visiitille ja koputtelevan lumia pois kengistään) ja sitten kuului selkeä koputusääni, 4-5 kiputusta ja menin tietysti iloisena avaamaan oven ja huudahdin vaan ”Hei!” Mutta oven ulkopuolella ei ollut jalanjälkiä, eikä muita vastaavia jälkiä vasta sataneessa lumessa.

    Oletin että sukulaiseni pelleilivät kanssani, ja että he olivat vain kiertäneet mökin takaa mökin etuoven taakse, mutta ovenkaan takana ei ollut mitään. Säikähdin aivan hirveästi, joten suljin oven kiireesti ja laitoin sen lukkoon ja juoksin takaisin helluni luo, joka oli myös aivan ihmeissään.

    Aloin ajattelemaan asiaa samana iltana vähän myöhemmin, ja tuli mieleen ukkini, joka koputti aina kovaa että varmasti kuulisin hänen tulleen, ja hän myös oli erittäin tarkka sukuni naisten miesvalinnoista (kelpuuttaako vai eikö kelpuuta miestä) ja uskoakseni hän kelpuutti mieheni ja osoittaakseen sen (vaikkakin kuolleena) tuli käymään.

    Olemme olleet yhdessä nyt 17 vuotta mieheni kanssa eikä kyseinen tapahtuma ole toistunut kuin lapsillemme, jotka kolmisin olivat mökissä kun olimme saunassa, mutta siitä sitten toisten.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 1990, 1990-luku, 1998, Posio, Tunnistettu henki.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti