Meillä on kotona tapahtunut lukemattomia kertoja kummallisia asioita… Nyt kerron yhden,mikä tapahtui eräänä päivänä, kun olin 2 pikkuveljeni kanssa kolmestaan kotona.
Pikkuveljeni pelasivat pleikalla omassa huoneessaan. Päätin käyttää ajan hyväkseni ja kävin salaa tupakalla (olen vasta 14 vuotias). Kun tulin sisälle, menin pesemään käteni ettei ne haisisi tupakalta.
Kävelin yhden huoneen läpi, missä on iso peili ja vanha toimimaton telkkari.
Katsoin peiliin minkä kautta heijastui telkkarin ja näin telkkarin mustassa ruudussa seisovan tumman hahmon… säikähdin ja käänsin äkkiä pääni. Menin istumaan olohuoneen sohvalle, ja käynnistin läppärini. Pikkuveljeni pelasivat edelleen pleikalla huoneessaa, joten sain olla rauhassa.
Jonkin ajan kuluuttua alkoi kuulumaan askelia siitä huoneesta missä näin tumman hahmon telkkarin mustassa ruudussa. Sitten kuului ääni, aivankuin joku olisi paukaissut täysillä huoneen oven kiinni. Huusin veljilleni ja he tulivat heti luokseni. Kysyin että olivatko he äsken olleet kyseisessä huoneessa ja paukaissut oven kiinni, mutta he väittivät että olivat koko aja olleen huoneessaan, eli kumpikaan heistä ei voinut olla asialla.
Menin pikkuveljieni huoneeseen,etten olisi yksin ja laitoin huoneen oven kiinni. Kun katsoin ovea, niin se oli auki. Pikkuveljeni vain nauroivat jutulle kun kerroin heille, ja he luulevat että kuvittelin kaiken.
Tämä ei voinut olla mielikuvituksen tuottamaa! Haluan tietää että kuka tai mikä täällä oikein kummittelee…
Yksi vastaus aiheeseen Tumma hahmo ja ääniä.