• Tilan hämäriä tapahtumia

    Tapahtumapaikka
    Pudasjärvi

    Tapahtuma-aika
    2000

    Aaveen muoto
    Monialainen ilmiö

    Kertojana toimi
    Rose & Verity

    Me sisarukset tässä taas. Lähetimme aikaisemmin jutun, jossa kuvailimme perheemme omistamalla porotilalla tapahtuvia omituisia asioita. Käydessämme asioita myöhemmin läpi kahdestaan saimme selville/muistimme asioita, joita emme edelliseen kertomukseen lisänneet. Tai jos lisäsimme, niin pyydämme anteeksi mahdollista toistoa.

    Siskoni myöskin osasi kertoa hieman enemmän tilan entisestä omistajasta, vanhasta erakoituneesta miehestä, joka kulki nimellä Eino. Tämä Eino tosiaankin kuoli sydänkohtaukseen, mutta hän sai sen metsässä ja ehti luultavasti olla kauan kuolleena, ennen kuin hänet löydettiin. Ja toisin kuin luulimme, Einolla oli muutama tuttu, jotka vierailivat hänen luonaan joskus. Toinen näistä henkilöistä oli Einon veli Toivo ja toinen Hilda niminen nainen. Toivo on saattanut asua Einon kanssa, sillä vintiltä löytyi puinen pyyhenaulakko, johon veljesten nimet on kaiverrettu.

    Toivon ja Hildan kohtaloista emme tiedä, mutta luulemme, että Hilda on saattanut myös kuolla tilalla. Ainakin seuraava asia valottuisi sillä. Mainitsimme aikaisemmin miehen huudosta jota luulimme isämme huudoksi ja jonka seurauksena menimme alakertaan luullen saunan olevan päällä, mutta sitten saimme kuulla, että isä oli kalassa eikä lähelläkään mökkiä. Sisko muisti, että sama on tapahtunut myös äidin kohdalla. Juoksimme yksi iltapäivä vintiltä alas kuultuamme naisen huutavan vinttiportaikosta. Tietenkin oletimme sen olevan äiti, mutta kun tulimme alakertaan, tajusimme vanhempiemme polttavan roskia mökkirannassa, jonne on päärakennuksesta noin viidenkymmenen metrin matka. Jos äiti ei siis huutanut meille, kuka huusi?

    Vanhempamme eivät koe/myönnä kokevansa näitä asioita, vaan ne sattuvat vain minulle ja siskolle. Eräänä kesäiltapäivänä, kun olimme siskon kanssa kahdestaan mökissä ja vanhemmat pihalla, minä katselin ulos pirtin ikkunasta ja nojasin pöytään samalla kun sisko pelasi playstationilla kamarissa. Kun siinä nojailin ja katselin ulos, kuulin yhtäkkiä takaani naurun tapaisen hymähdyksen. Se kuulosti mieheltä ja siltä niin kuin tämä olisi nauramassa, mutta päästikin sen sijaan vain huvittuneen hymähdyksen.

    Luulin ensin äänen tulleen kännykästäni, sillä minulla oli tuohon aikaan viestinmerkkiäänenä eräästä kauhuelokuvasta poimittu roiston nauru. Kun katsoin kännykkääni se oli kuitenkin tyhjä, eikä viestiä ollut tullut. Näppäinlukko oli päällä, eikä puhelin ollut soittimessakaan, josta se olisi vahingossa voinut merkkiäänen mahdollisesti soittaa. Tarkistin viestit moneen kertaan, mutta uusia ei ollut tullut.

    Keksin, että siskollani oli varmaankin pelissään äänet päällä ja menin katsomaan. Pieni kylmä hiki nousi otsalle, kun tajusin siskon pelaavan peliä kuulokkeet kytkettyinä telkkariin, eikä sen ääni kuulunut muille kuin hänelle.

    Kysyin siskolta oliko hän kuullut mitään, mutta tietenkään hän ei ollut kuulokkeiden takia. Kun kerroin hänelle kuulemastani naurusta, katsoimme toisiamme hetken aikaa, ennen kuin sisko löi telkkarin ja playstationin kiinni ja juoksimme molemmat ulos vanhempiemme luokse. Kun meiltä kysyttiin miksi laukkasimme ulos, emme sanoneet mitään, sillä tiesimme etteivät he olisi kuitenkaan uskoneet.

    En vieläkään tiedä kuka tai mikä takanani oikein nauroi, saati sitten mille se nauroi…


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2000, 2000-luku, Moni-ilmiö, Pudasjärvi.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa