Meidän isosetä, siis äidin setä, oli pian täyttämässä 90. Hän oli ahkerasti puolustanut suomea sota-aikana tykkimiehenä ja oli sen sekä korkean iän takia lähes kuuro. Eräänä viikonloppuaamuna heräsin noin kymmenen-yhdentoista maissa. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onko isosetäni hengissä. Hetken oltuani koneella menin hakemaan ruokaa keittiöstä ja laitoin ruaat mikroon. Samaan aikaan äidin puhelin soi. Tiesin jo katsomatta kuka soitti – äidin sisko. Vein äidille puhelimen ja sanoin, että ”Lessu soittaa”.
Äiti katsoi puhelimen ruutua hetken ja sitten vastasi. Menin takaisin keittiöön. Keittiö ja olohuone ovat melkein vierekkäin, joten kuulin äidin puhelun hyvin. Tiesin jo silloin, mitä on käynnyt. Äiti sanoi ”Sille ei voi mitään.” ja lopetti puhelun hetken päästä. Äiti tuli mun luo ja avasi suunsa, mutta ennen kuin hän kerkesi sanoa sanaakaan, sanoin ”Isosetä on kuollut.” Äiti ihmetteli ja kysyi, mistä minä sen tiesin. Kerroin ensimmäisesti ajatuksestani aamulla. Äidilläkin oli kuulema ollut ahdistava olo koko aamupäivän. Äiti kertoi, että isosetä oltiin löydetty noin kymmenen-yhdentoista maissa kuolleena lattialta – samoihin aikoihin kuin minä siis heräsin ja satuin ajattelemaan juuri häntä juuri sillä hetkellä.
Erikoista hänen suvussaan on myös se, että hänen suvussaan kolme henkilöä on kuollut kahdenkymmenen vuoden välein seitsemän loppuisella luvulla – hänen äitinsä -67, hänen siskonsa -87 ja hänen veljensä -07. Hieman ennen kuin hänen veljensä kuoli -07, olimme hänen luonaan äitini kanssa. Hän oli jo täysin tokkurassa ja sanoi ”Ida tulee hakemaan”. Ida on minun, mutta myös hänen äitinsä, nimi. En tajunnut sitä heti itse, tietenkään, olin silloin vasta yhdeksän vuotias.
2 vastausta aiheeseen Tieto kuolemasta