• Raskaat askeleet

    Tapahtumapaikka
    Pihtipudas

    Tapahtuma-aika
    2012

    Aaveen muoto
    Selittämättömät äänet

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Pääsimme vihdoin kahdestaan mökillä. Olimme 13 vuotiaita poikia. Olimme monesti kuullut henki jutuista, muttei uskotta, ei ainakaan tähän reissuun asti. Ilta meni siinä grillailessa nopeasti. Päätimme mennä yöpuulle, mutta unet jäi lyhyeksi.

    Heräsimme yöllä raskaisiin askeliin. Luulimme että me vain kuulimme harhoja, mutta sitten kun ovi aukesi itsestään niin olimme varmoja, että mökissä oli myös joku muu. Arvelimme heti, että se oli henki.

    Mökki oli ostettu käytettynä, joltain vanhalta naiselta. Vanhuksen mies oli kuollut, joskus kolme vuotta sitte, mutta missä! Aamulla heräsimme aikaisin, syötiin ja alettiin uteliaina tutkimaan asiaa.

    Löisimme mökin rappusten alta vanhan miehen kuvan ja kuvan toisella puolella luki, että mies oli kuollut outojen tapahtumien myötä mökkiin. Me ei silti haluttu lähteä mökiltä pois. Heti illalla alkoi tapahtua alkoi kuulua taas askelia. Ei ollut liian myöhä lähtemään, ja niin me sitten lähdettiin vauhdilla juoksemaan polkua pyörille.

    Kummatkin meistä meni kotiin ja siitä lähtien ollaan oltu hiljaa tuosta asiasta.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2012, Pihtipudas, Selittämättömät äänet.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa