Asuimme perheemme kanssa Posiolla noin 9 vuotta omakotitalossa. Olin aika nuori kun muutimme taloon, mutta muistan kuinka entinen omistaja kysyi: ”uskotteko aaveisiin”, kun hän oli myymässä taloa meille.
Talossa tuntui läsnäoloa melko useasti. Aina tunsin kuinka tämä kummittelija heppu ensin sanoi ”kohta kolahtaa lautanen keittiössä” ja juuri sillä hetkellähän se aina kolahti. Sitte se ruukasi seisoskella sängyn vieressä ja huidella pitkin asuntoa.
Välillä kun käveli asunnossa, saattoi tuntea kuinka lähellä oli joku. Sama tunne kun joku seisoisi sinun edessäsi, mutta mitään et näkisi.
Yölläkin saattoi herätä yhtäkkiä vessasta paskalta ja tuntea kuinka oven takana odottaisi joku. Kerran näin melko selkeää unta siitä kuinka liihottelen tämän hepun avusta pitkin kämppää.
Isä sille jutteli joskus humalassa. 2011 jouluna sain vasta tietää että näin on tehnyt. Isä muisteli: Kun olin vielä ala-asteella toisella luokalla, olin soittanut isälle ja huutanut hädissään ”keittiössä on joku”. Isä sanoi minulle takaisin ”ei se tee sinulle mitään, kävelet vain ohi”.
Asumme nyt eri paikkakunnalla. Näin vuosi sitten selkounen talosta pihalta käsin. Näin pihalla kolmet suuren kasvot. Ei kauan aikaakaan sitten juttelin yhden tuttuni kanssa joka on näistä henkimaailman jutuista enemmän perillä. Hän sanoi minulle että siellä ollut kolme henkeä. En ollut kertonut unestani vielä hänelle.
Äiti sanoi että siellä on entinen miesomistaja tehnyt itsemurhan, ilmeisesti polttamalla. Se entinen omistaja joka myi talon meille kertoi tämän äitille. Niistä muusta kahdesta hengestä en ole ihan varma.
Kyllä noita henkiä joka paikassa törttöilee, menisivät kottiisa siitä 😀 Näistä asioista en juttella julkisesti, hulluna pitävät 😀