• Pohjoisen perheen aavekohtaamisia

    Tapahtumapaikka
    Kemijärvi

    Tapahtuma-aika
    1970-2011

    Aaveen muoto
    Monialainen ilmiö

    Kertojana toimi
    Nuppu

    No nyt on saatu päivitettyä tietoa ja kokemuksia, tässä siis useampi tapaus jotka ovat tapahtuneet joko vanhempieni ollessa nuoria tai silloin kun itse olen ollut pieni.

    Äidin enon vintti

    Eno kertoi joskus kauan sitten pojasta n.6-7 vuotiaasta.. en tosin nyt muista mikä yhteys tällä pojalla oli sukuun, mutta kuitenkin. Poika oli eräänä yönä kuollut sänkyynsä, syytä tähän ei tiedetty.

    Pojan kuoleman jälkeen kyseistä sänkyä säilytettiin nyt jo edesmenneen isoenoni vintillä, koska kukaan ei tohtinut siinä nukkua. Siellä se kuulemma narahtelee öisin, ihan kuin joku nousisi ja laittaisi makaamaan sängylle.

    Muistan kun kävin itse lapsena vintillä ja istuin sängylle, isä oli kuulemma sillä hetkellä kertonut saman tarinan minulle ja tietysti juoksin itkien alas vintiltä eikä minua enää saatu siellä käymään.

    Mökki iltama

    Tämä sattui vuonna 1994, olin siis tuolloin 5-vuotias, veljeni vielä vauva.

    Oli tavallinen kesä, juhannus mökillä suvun kesken. Lasten mentyä nukkumaan meno jatkui aikuisilla vielä pitkään yöhön, tietysti sitten jossain vaiheessa spiritismiä piti myös pelata.

    Olimme veljeni ja meitä vahtineen isäni siskon vahdissa toisessa mökissä, nukkumassa kuitenkin jo, en siis itse muista tästä mitään.

    Lapsenvahtimme Anni (nimi muutettu) havahtui yhtäkkiä kirjan lukemisesta kuinka mökki tuli yhtäkkiä todella kylmäksi ja kävi tarkastamassa ovet ja ikkunat olivatko ne kiinni, oli. Jonkin ajan kuluttua sama kylmyys ympäröi mökin, mutta tällä kertaa mökin ovi oli auki ja kun hän tuli takaisin tuvan puolelle, myös makuuhuoneen ovi oli auki, minä ja veljemme nukuimme siellä.

    Olimme molemmat unessa ja luottavaisena siihen että pysyisimme nukkumassa, hän lähti toiselle mökille missä muut olivat.

    Anni oli kuulemma kalpea kuin lakana ja häntä pelotti kun hän tuli toiselle mökille. Hän suutuksissaan tahtoi tietää mitä he oikein pelleilivät kun käyvät pelottelemassa. Anni huomasi heidän pelaavan spiritismiä ja Anni kertoi mitä tapahtui. Isä sitten paljasti kysyneensä ensin pirulta kuka hänen sisaruksistaan on toisella mökillä, tarkoitten Annia. ja kun hänen vuoronsa oli tullut seuraavan kerran isä oli kysynyt missä hänen lapsensa ovat.

    Oli sitten ihan paikan päällä käynyt katsomassa. Hrr..

    Papan kello

    Tässä vähän tuoreempi tapaus 2010 loppuvuodesta jota oli puoli sukua todistamassa. Olimme siis papan hautajaisissa.

    Hautajaisten jälkeen menimme kotitalolle vielä viettämään aikaa. Toimme mukanamme papan esineitä vanhainkodista takaisin heidän vanhaan kotiinsa, näihin tavaroihin kuuluu vanha vedettävä seinäkello.

    Kello asetettiin olohuoneen lattialle lipastoa vasten eikä kukaan huomioinut sitä sen suuremmin, pian joku huomasi sen käyvän vaikkei kukaan ollut sitä vetänyt käyntiin, koko olohuoneessa ollut väki jähmettyi tuijottamaan kelloa ihmeissään.. Se nostettiin vanhalle paikalle kirjahyllyn päälle missä se jatkoi käymistä pitkän tovin, vaikka edelleenkään kukaan ei vetimeen ollut koskenut.

    Kelloa katsellessa tuli jotenkin kotoisa ja raukea olo, ihan kuin kellon käyminen olisi ollut merkki siitä että pappa oli nyt päässyt kotiin.

    Vielä riittäisi juttua, en vaan viitsi enempää samaan sumppuun kirjoittaa.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa