Asumme pienessä kylässä. Asumme noin neljäkymmentä vuotta vanhassa talossa. Tämän talon rakensi äidin tai mummon pappa, en ole kysynyt asiasta. Yläkerta on kaikista pelätyin huone. Siellä luultavasti asuu joku muu kuin joku meidän yhdeksän henkisestä perheestä. En ole varma, että valehteleeko pikkuveljeni ja, mutta hän väittää kuulleensa koputusta, kun oli mennyt sinne hakemaan isälle ruuveja, koputus oli kuulostanut kuulemma siltä, että se joka koputtaa haluaa pois sieltä.
Pikkuveljeni väittää, että hän oli nähnyt myös silmän oven raosta, sitä en oikein usko, mutta pikkuveli tietää itse valehteleeko vai ei. Huoneessa minusta tuntuu siltä että siellä on joku. Aina kun sinne menee, alkaa ahdistaa.
Olin kerran jäänyt yksin kotiin ja olin päättänyt todistaa ystävilleni sen että kaikki jonka olen kertonut heille on totta. Olin ottanut puhelimen ja laittanut vartiksi vintin pöydälle. Kun olin hakenut sen ja kuunnellut mitä siinä kuuluu, kuulin jotain rapinaa, sitten kuulin kolinaa ja kolinaa oli voimistunut ikään kuin se joku oli lähestynyt puhelintani mutta kun kuulin omat askeleet oli kuulunut van henkäys. Sujautin puhelimen reppuun. Seuraavana aamuna kun olin koulussa koonnut koko kaveriporukan kokoon, aloin sitten etsiä äänitystä,mutta en löytänyt sitä. Se oli kadonnut.
Yhtenä iltana minun toinen pikkuveli oli nähny tumman ja ison hahmon. -Mörkö! Pikkuveli oli huutanut ja juoksi sänkyyn peiton alle piiloon.
Epäilen vahvasti, että meillä on joku tuolla vintillä.
