• Monsteri vai enkeli

    Tapahtumapaikka
    Oulu

    Tapahtuma-aika
    2012

    Aaveen muoto
    Eläinten henget

    Kertojana toimi
    Tipuka

    Kissamme Monsteri kuoli kärsien kolmisen vuotta sitten ollessaan jo 18-vuotias. Kissalla oli jo pitkään ollut kasvain kaulassa ja ainut keino oli lopettaa rakas perheenjäsen. Olen nähnyt kummallisia unia Monsterista, jossa yritän toitottaa itselleni ettei ole mahdollista, että kissa olisi elossa.

    Unissa vallitsi aina ahdistava ja pelottava tunnelma, koska kissa näyttää unissa vaaralliselta ja rumalta. Kuolleelta. Lähipäivinä minusta on alkanut tuntua, että joku seurailisi minua kotonani. Saatan hetken mielijohteesta äkisti kääntyä ympäri, ihan vain sen takia koska tuntuu kuin takanani olisi joku. Joskus olen yöllä herännyt siihen, kun sänky on tömähtänyt itsestään. (kuin eläin olisi hypännyt sängylle).

    Tapahtumat ja tuntemukset saattavat joidenkin mielestä olla normaaleja, mutta koska tapahtuneesta on jo aikaa enkä ole asiaa sen kummemmin miettinyt, niin miksi nämä oudot unet, tunteet ja tapahtumat tulevat vasta nyt? Jännittävintä tässä on se, että tämä kissa jostain kumman syystä (aina siihen asti kun muutin pois kotoa) hyökkäsi kimppuuni kun oikeasti itkin.

    Vaikka olisin huutanut,vääntänyt tekoitkua tai muuten korottanut ääntäni, ei kissa koskaan silloin hyökännyt. Hyökkäys sanana kuulostaa aika radikaalilta. Lähinnä tuntui kuin kissa olisi tullut luokseni hädän hetkellä ja hellästi puraissut.

    Voiko eläin olla ihmisen suojelusenkeli?


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2012, eläinhenki, Oulu.


  • 4 vastausta aiheeseen Monsteri vai enkeli

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa