Tämä tapahtui maaliskuussa 2012, kun olin tyttöystäväni kanssa palaamassa ystävämme syntymäpäiviltä Kourasta Seinäjoelle.
Ilta oli myöhä ja lähtiessämme ajamaan hiljainen lumisade yltyi hyvin rajuksi. Tiet olivat liukkaat ja hyvin mutkaiset. Tyttöystäväni ajoi, itse istuin pelkääjän paikalla. Olin toki nautiskellut pari viinilasillista ja olutta, mutta humalassa en ollut, lähinnä pikku hiprakassa. Tyttöystäväni oli tietysti selvinpäin.
Kuortaneen suoralla, lähempänä Seinäjoelle johtavaa liikenneympyrää oli mutka, jossa auton valokeilat osuivat äkkiä harmaaseen varjoon, joka ylitti tietä rauhallisesti kävellen. Näin hahmon useamman sekunnin ajan, se vain käveli eikä katsonut sivuilleen. Olento oli selvästi mies, varhaisessa keski-iässä. Matkaa hahmoon oli alle sata metriä. Hahmo hävisi, en puhunut sanaakaan pitkään aikaan tyttöystävälleni. Olennossa ei ollut mitään pelottavaa, en säikähtänyt, pohdin hetken miksi kukaan lähtee tällaisella ilmalla niin vähissä vaatteissa tarpomaan keskelle ns. korpea. Parin minuutin kuluttua asia valkeni minulle.
Kysyin vain sanalla lyhyesti tyttöystävältäni: -Näitkö? Hän vastasi myöntävästi, mutta hän oli nähnyt miehen selvemmin kuin minä, hahmo oli juuri kuvailemani ja kävellyt hitaasti juuri konepellin edestä, siis lähempää kuin sen itse näin. Lumi oli satanut miehen tumman hahmon läpi.
Kumpikaan meistä ei ollut peloissaan, sillä suhtaudumme näihin asioihin luonnollisesti. Emme me usein niitä näe, mutta tiedämme että kaikkeen, kummituksiinkin, on tarkoitus. Niissä ei ole mitään pahaa eikä pelottavaa (mutta spiritismillä ei pidä leikkiä).
Päättelimme, että tässä oli joku joskus menehtynyt vastaavanlaisessa säässä. Kenties hän halusi varoittaa: -Ajakaa hiljempaa.
