• lisää EMn mökkikokemuksia

    Tapahtumapaikka
    Kiuruvesi

    Tapahtuma-aika
    2012

    Aaveen muoto
    Monialainen ilmiö

    Kertojana toimi
    Emppumamma

    Aijemmin olen jo täällä kertonut edellisistä mökkireissusistani ja niiden tapahtumista, mutta nyt näyttäisi että vanhaa tarinaa ei löydy mistään sivustolta. En viitsi ruveta taas sepustamaan siitä, millainen mökki on, mutta sanottakoon nyt että pihapiirissä on vanha lato, grillikota, huussi ihan metsänreunassa mahdollisimman kaukana itse pirtistä, vierasrakennus ja tynnyrisauna.

    Joten, siis. Tänä vuonna oli huomattavan sateinen sää, kylmääkin vuodenaikaan verrattuna (=kesäloman loppupuoli), ja Savolainen sää oli kovin oikukas, joten ulkona ei juurikaan voinut olla. Mielummin olisin ollut kyllä ulkona, vaikka luonteeltani sisäkissa olenkin, koska pirtin ”keittiötilassa” ja eteisessä (erillinen pieni tila) leijui kovin kummallinen, hitusen ahdistava ilmapiiri, joku kuitenkin katosi saman tien kun astui ”makuupuolelle”.

    Pirtti on periaatteessa yksi huone, mutta se on jaettu verholla, jotta yksityisyyttä riittäisi kammarin puolelle. Noh, minä sitten jouduin istumaan sängyllä ja lukemaan, kun muuta ei voinut.

    Isää ei pahemmin outo tunne vaivannut, mutta nelivuotias sisareni sen kyllä huomasi ja kovasti oli aina tulossa kanssani lukemaan, eikä viihtynyt ruokapöydässä hetkeäkään. Molempina iltoina mitä mökillä yövyttiin, tapahtui paljon asioita, vaikka vaihdoinkin nukkumapaikkaa toiseksi yöksi. Jälkikäteen en osaa sanoa kumpi oli niistä öistä pelottavampi.

    Ensimmäisenä yönä minut häädettiin vierasmajaan, joka siis käsittää kaksi huonetta.

    Varaston-tapaisen huoneen täynnä kaikenlaista roinaa, ja josta on ovi makuuhuoneeseen, jossa on parisänky, sen molemmilla puolilla tuolit yöpöytinä, vanha TV ja puinen sohva. Koska olen tälläinen vainoharhainen lapsi, en ollenkaan pysty nukkumaan ilman että selkäni takana on seinä. Ei siinä mitään, vierasmajan sänky on mahdollisimman kaukana kaikista paitsi päätyseinistä, eikä poikittainkaan mahtunut nukkumaan, joten se jo itsessään lisäsi oman summansa paniikkia. Ja tietenkin lisätään summaan se fakta että minulla on pimeän- ja yksinjäämisenpelko. Tosin, jos on valot, en tarvitse hirveästi seuraa, ja seura kumpaa pimeänpelon. Joten vierasmajassa sain ainoastaan panikoida, koska loput perheestä nukkui kaukana pirtissä, ja Savon yöt olivat pimeitä jo tuolloin.

    Mutta suurin paniikki sinä iltana tuli, kun aloin käymään kopallista vanhoja kirjeitä läpi. Isäni oli ne minulle löytänyt pirtistä, tiesi että minua kiinnostaisi. Kuuluivat Eevert Piipolle, isäni isän äidin isän isälle, joka oli tontin silloin omistanut. Uppouduin niihin, ja puolessa välissä kasaa alkoi tuntua pistävä katse, tarkkailemassa jokaista liikettäni. Seitsemässä vuodessa olen siihen tottunut että isäni luona katse tuntuu aina, kiitos ”venäläisen rouvan” huoneessani.

    Yritin olla kuin en olisikaan, sillointällöin huomauttaen että ”en minä aijo niitä papereita repiä tai rikkoa, kunhan katson”, kun se tuntuu toimivan nykyisen asuinsijani kotiaaveen Hokkasen kanssa. Hetken sain yleensä lukea rauhassa, kunnes taas alkoi alusta vahtaaminen. Kun pääsin viimeisiin papereihin kopassa, alkoi rakennuksen toisesta huoneesta, varasto-tilasta, kuulua ääniä. Monet kai tietävät sen äänen, kun mies tulee sisään taloon lumihangessa ryömimisen jälkeen, ja tömistelee lunta saappaistaan lautalattialla? Se kuvaa oikein hyvin ääntä joka kaikui varastosta.

    Loput yöstä jäpitin istumassa selkä päätyseinää vasten, puoli-lukien Ylpeyttä ja Ennakkoluuloa, ovea vahdaten toisella silmällä. Aamulla isä tuli herättämään, ja suutahti, kun minulla oli täysi paraativalaistus päällä ja Walkman pauhasi. Olin siis onneksi sammunut jossakin välissä aamuyöllä.

    Päivemmällä lähdimme kävelemään hiekkatietä pitkin, aikomuksenamme kävellä tien päähän, jossa se haarautuu ylös palaneelle kartanolle, ja toiseen suuntaan, jossa on yksi seudun harvoista asutetuista taloista.

    Puolessa välissä iskä ilmoitti että nyt käydään vilkaisemassa isän isän äidin syntymäpaikkaa. Rämmittiin hyvin Savolaisessa metsässä/koivikossa hetki, kunnes päästiin pienelle, metsittyneelle aukealle jolla oli muutama romahtanut hirsimökki. Puikkelehdittiin isän kanssa jokapaikassa niissä raunioissa, ja isä selitti parhaansa mukaan historiikkiä.

    Itse en hirmuisissa innostuksissani tuntenut mitään, mutta sisareni oli hyvin levoton ja epätavallisen itkuinen koko ajan mitä aukealla pyörittiin, eikä suostunut astumaankaan lähemmäs raunioita.

    Noh, onnistuimme löytämään lasisen kaardemummaputkilon (isän mielestä hyvin harvinainen) ja hämmästyttävän hyvin säilyneet nahkasaappaat! Luonnollisesti vannoutuneena vanhojen tavaroiden keräilijänä vaadin saappaat itselleni. Ne säilöimme sitten pirtin eteiseen takaisin päästyämme. Loppupäivän harjoittelin sitten tarkkuusammuntaa ilmakiväärillä. (Luonnonlahjakkuus olen, huomasin ;D )

    Toiseksi yöksi sain itkettyä hysteerisesti itselleni paikan pirtistä, isäni vierestä. Pikkusisko ja äitipuoli ottivat itselleen vierasmajan. Oli hyvin helpottavaa saada rauhassa puhua isälle koko ilta sen jälkeen kun toiset olivat menneet jo kahdeksalta petiin.

    Istuin sängyllä kamaripuolella katsomassa TVtä (harvinaista minulta, mutta ei ollu muutakaan), ja yhtäkkiä kuulin taas vaimeasti tömistelyä (kulmen, neljän tomahdyksen ryppäissä, noin viiden minuutin välein) ja askeleita. Varma en ollut tuliko se pirtin portailta, vaiko jo eteisestä, mutta tuskallisen piinaava ääni kuitenkin. Isäni ei sitä kuullut lainkaan, mutta selvästi kiinnostui/huolestui siitä, kuinka säpsähdin pystyyn joka ikinen kerta kun kuulin äskeleet, ja olin hyvin hyvin levoton ja kyselin, kuuleeko hän ne äänet. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, uskaltauduin puhumaan isälleni siitä, kuinka näen ja kuulen aaveita sun muita yliluonnollisia asioita. Joskus muinoin olin isälleni maininnut siitä, mitä olin kokenut talossamme, mutta hän oli väittänyt sitä mielikuvitukseksi. Oli vapauttavaa itkeä kaikki pelot ja kokemukset, äänet ja näyt aikuiselle, joka pystyy niihin vaikuttamaan.

    Mainitsipa isäki että hänen isän äidillään (minun mummoni, lähemmäs satavuotias jo) on näkijän lahjoja myös, mutta ei isä ollut juuri niihin kiinnittänyt huomiota aijemmin. Kun isä lähti tupakalle (ravasi pihalla vähän väliä pilaamassa keuhkojaan), päätin soittaa äidilleni, ihan vain lohdukkeeksi. Juuri kun makasin sängyllä ja äitini vastasi, näin silmäkulmastani, kuinka vaalea, harvinaisen selvästi ihmisen muotoinen, kulki ohitseni toisella seinustalla olevan sängyn oli. Toisin kuin yleensä, en saanutkaan paniikkikohtausta, vaan sisälläni tuntui yhtäkkiä rauhealta ja \’lupsakalta\’, kuin hahmo olisi rauhoitellut minua. Äitini ei oikein uskonut, mutta isäni kyllä. (yleensä toisin päin.)

    Nukkumaan käydessä sain selän seinää vasten ja isän leveän selän toiselle puolelle ja tunsin olevan niin kovin turvassa, vaikka kuulin askeleet eteisessä vielä nukahtaessanikin.

    Asiaa nyt miettiessäni tajuan ei mikään kokemuksistani ollut kovin pelottava, mutta merkittäviä ne minulle olivat sitäkin enemmän. Tämä on tälläistä tunteellista soopaa, mutta totta jok’ ikinen sana.

    Myös, anteeksi kirjakieli ja hienostelu, slangia tai murretta on vaikea kirjoittaa kun on tottunut tähän.

    Kuvia liittäisin mielelläni mukaan, mutta ei tämä oikein sellaista vaihtoehtoa anna.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2012, Kiuruvesi, Moni-ilmiö.


  • 2 vastausta aiheeseen lisää EMn mökkikokemuksia

    1. Ipi sanoopi:

      Apua!!!!

    2. ananasaa sanoopi:

      jokaisella tapauksella on oma merkityksensä kun uskaltaa hiukan tarkastella perittyjä lahjoja:) kokiko äippä puoli ja siko mitään kummempaa ollessaan yötä hökkelissä kummassakaan??

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti