• Lapsi

    Tapahtumapaikka
    Oulu

    Tapahtuma-aika
    2005

    Aaveen muoto
    Tunnistamaton henki

    Kertojana toimi
    susie

    Nämä ovat siis tapahtuneet viime vuosina. Se alkoi siitä, kun tulin talvella illalla noin yhdeksän aikaan tanssiharjoituksista. Bussipysäkiltäni oli matkaa kotiin melko pitkästi ja jouduin kulkemaan metsikön läpi ja hyppäämään vieläpä hieman isohkon puron yli.

    Olin saapumassa purolle, kun näin lapsen seisovan puron reunalla(reunalta oli noin metrin pudotus puroon). Lapsi nyyhkytti ja katselin hetken, mitä tämä touhusi.

    Kohta hän hyppäsi alas, selvästi puroon, mutta loiskahdusta ei kuulunut. Säikähdin ja menin katsomaan onko lapsi kunnossa. Minulla oli taskulamppu ja valaisin puroa, lapsi oli kadonnut, eikä veden pinta ollut mitenkään sen kaltainen, että sinne olisi tippunut joku.

    Lapsikaan ei olisi millään ehtinyt nousta vedestä ylös ja juosta pakoon minun näkemättä. Minua alkoi pelottaa ja lähdin kotiin nopeasti. Tapauksen jälkeen joskus kotona sivusilmällä näin lapsen seisosan vierelläni, mutta kun katsoin tarkemmin, ei mitään näkynyt.

    Vuosi purotapahtuman jälkeen muutimme uuteen taloon. Ensimmäisenä yönä talossa valvoin aika pitkään lukien koealuetta. Sammutin valot uudessa huoneessani ja olin menossa sängylleni, kunnes aivastin. Aivastuksen aikana kuulin lapsen äänen sanovan vieressäni ”vapaa”. Se kuului aivan viereltäni, eikä se voinut tullu minusta. Sen jälkeen en ole nähnyt minkäänlaisia merkkejä lapsesta.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2005, 2010, 2010-luku, Oulu, Tunnistamaton henki.


  • Yksi vastaus aiheeseen Lapsi

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa