Äitini on yhdessä isän tätien kanssa tehnyt isäni suvun tarinasta kirjan, jossa on paljon kertomuksia ja kuvia jo aikoja sitten kuolleista ihmisistä ja ihmiskohtaloista.
Olimme miesystäväni kanssa vanhempien luona syömässä perheillallisen, niin kuin tapana on perjantai-iltaisin, kun innostuin selamaan tätä kirjaa. Hetken selattuani kirjaa koirani nousi ylös ja tervehti iloisesti jotain henkilöä, jota me muut emme nähneet. Mainittakoon että koira on erittäin vahtiviettinen ja reviiritietoinen, mutta hyvin avoin, kun se huomaa että ihminen on tervetullut. Koira katseli iloisesti ylös tyhjää seinää kohti ja helutti häntää, moneenkin otteeseen.
Me kaikki neljä pöydän ääressä näimme sen ja ensiksi nauroimme koiran hassulle käyttäytymiselle, ennen kuin tuli mieleen että joku kirjassa oleva henkilö, todennäköisesti isän isä tai joku hänen veljistään (kaikki olivat kuoleet hyvin yllättäen), oli tullut meitä tervehtimään. Arvelimme että se oli ollut mies, koska kun itse menin samaan kohtaan mihin koira oli katsonut niin selvästi, totesimme että henki oli ollut yli 170cm pitkä.
