• Kuka sinä olet?

    Tapahtumapaikka
    Oulu

    Tapahtuma-aika
    2014

    Aaveen muoto
    Monialainen ilmiö

    Kertojana toimi
    Tipuka

    Olen jo aiemmin kertonut oudoista ilmiöistä, joita olen kohdannut taloissa joissa olen asunut. Ilmiöt ovat alkaneet olemaan pelottavampia eivätkä ne esiinny enää pelkästään minulle..

    Ensimmäinen tapaus oli, kun katsoin illalla yksin telkkaria. Sivusilmällä näin kokoajan jotain varjomaisen liikkuvaa keittiön suunnassa. En uskaltanut katsoa ja taisin ääneen tokaistakkin, että en aio katsoa. Sillä sekunnilla voiveitsi lensi pöydältä lattialle. Kävin katsomassa tapahtunutta, enkä voi käsittää miten veitsi lensi niin kauas pöydästä (huoneen toiseen päähän). Kokeilin pari kertaa, että jos veitsi olisi ollut jotenkin huonosti pöydällä, että olisiko se voinut liukua niin kauas. En saanut toivottua tulosta. Palasin takaisin sohvalle ja koitin rauhoitella itseäni, kunnes kotiteatterin basso teki kolme kimeää ääntä ja parvekkeen ovelta kuului ryminää. Siinä vaiheessa juoksin sänkyyn piiloon. Aamulla katsoin parvekkeelle, niin katossa ollut jatkojohto oli jostain syystä tippunut ja osunut ikkunaan. Sattumaako?

    Eihän tämä ollut kuin alkusoittoa. Eräs ilta olimme poikaystävän kanssa menossa nukkumaan. Yhtäkkiä olohuoneesta kuului jälleen todella kova ryminä. Hyppäsimme molemmat pystyyn ja juoksimme katsomaan. Tv tason yläpuolella olevasta hyllystä oli lentänyt kaikki tavarat alas (mukaan lukien hirveen painava keskikaiutin, joka teki järkyttävän lommon tv-tasoon). Hylly oli paikoillaan, tiukasti seinässä kiinni, eikä se ollut edes vinossa. Poikaystäväni ei usko tapahtumien johtuvan kummittelusta.

    Eräs päivä teimme ruokaa keittiössä ja satuimme katsomaan molemmat olohuoneeseen ja ykskaks punainen leluauto liikkui hyllyllä ja lensi hienossa kaaressa lattialle. Hypin tasajalkaa ja huusin ”nonii näitkö?”. Poikaystäväni jäi tälläkertaa sanattomaksi.

    Jälleen olohuoneen telkkari on alkanut sekoilla viime aikoina. Rätisee ja kuva tökkii. Kerran päätin kuvata tapahtumaa videolle ja huomasin sekoilun lisäksi makkarin oven kohdalla sumean kohdan. Kamera alkoi tarkentaa ja sumentaa aina samassa kohdassa. Testasin eri kuvakulmia, ettei ilmiö johtuisi valotuksesta. Ei vaikuttanut.

    Pelottaa, voin kertoa. Makkarin ovi täytyy aina laittaa kiinni varsinkin jos olen yksin kotona. Jos kaikki olisi pelkkää sattumaa, niin olisiko tunnelma niin ahdistava? Siksi otsikko ”kuka sinä olet”, koska en ymmärrä kuka tai mikä on tämän takana.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2014, Moni-ilmiö, Oulu.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti