
Kokkola
Tapahtuma-aika
2012
Aaveen muoto
Tunnistamaton henki
Kertojana toimi
haamukuiskaaja
Elikkäs, koulu jossa asiat ovat tapahtuneet on nimeltään Isokylä. Isokylän vanhassa rakenuksessa, joka ei käsittääkseni ole enää käytössä, sillä tilalle rakennetaan monitoimikoulu.Vanha rakennus oli kaksi kerroksinen ja tapahtumat ovat tapahtuneet aina alimmassa kerroksessa, jossa on vessat, kirjasto, joitain luokkia ja kaikista karmivin paikka, nimittäin pommisuoja.
Ystäväni kanssa aloimme käydä koulun alakerrassa juomassa, sillä siellä oli mielestämme kylmempää vettä. Ensimmäisellä kerralla kuulimme kirjastosta ääniä, sellaisia että hyllyjä siirrettäisiin. Mutta kun kävimme kirjastossa seuraavana päivämä, hyllyjen järjestys ei ollut muuttunut.
Yksi päivä kaverini oli sairas, joten kävin juomassa yksin. Join kaikessa rauhassa kunnes takaani kuului selviä askelia. Ensin ne kuuluivat hiljaa ja kun käännyin ne kuuluivat ihan vierestäni ja katosivat kuulumattomiin hiljalleen. Eikä ketään näkynyt missään. Olo tuntui ihan riivatulta kun ampaisin kivisiä portaita ylös luokkaan.
Ehkä karmivin kokemus oli se, kun olimme jälleen kerran alhaalla juomassa, kunnes pommisuojan ovea alettiin ränkyttää, kuin joku olisi jäänyt sinne jumiin. Oven paukkeen lisäksi kuulin raskaata ja hengäatynyttä henkäilyä. Koulussamme huhuttiin tytöstä joka kummittelee silloin tällöin ja olen lähes haudanvarma että olen tavannut tytön koululla joskus. Ehkä se oli silloin kun tartuin lasioven kahvaan ja toiselta puolelta minua tuijotti nuoren tytön siluetti. Se ei ollut kukaan tai joku, sillä se ei liikkunut vaikka tuijotimme toisiamme pitkään.