Hei. Kerroin aikaisemmin minun ja kavereideni kokemuksista metsäretkellä. Haluaisin kuitenkin kertoa tapahtumista joita minä sekä kaverini koemme kotonani.
Talomme on siis normaali yksikerroksinen omakotitalo vuodelta 1975. Meitä ennen talossa on asunut perhe, joka on omistanut paljon koiria. Samoin myös kaksi aijempaa koiraani olivat kuolleet sinä aikana kun olimme jo asuneet täällä. Nykyisin meillä on yksi koira, Laku. Lakun saavuttua olen ruvennut huomaamaan omituisia tapahtumia kotona.
Monesti tuntuu kuin joku seisoisi kuistilla, kun Laku tuijottaa ovea kohti, murisee ja vikisee. Kun kuitenkin avaan oven, ei terassilla ole jälkeäkään. Tämä on hyvin pelottavaa, mutta ei ainoa pelottava asia. Monesti sohvat narisevat itsekseen, kuin koirat käpertyisivät niihin makuulle. Samoin tuntuu kuin joku lämmin henki puhaltaisi korvaan, kuin koiran läähätys. Joskus olen sattunut jopa kuulemaan, että ihan kuin jokin pallo vierisi pitkin lattiaa, vaikka todellisuudessa ei.
Itseäni eivät ne koirat enää niinkään pelota, mutta kavereitani puistattaa joskus jäädä yksin keittiöön kun käyn vessassa, joten en ole ainoa joka on huomannut ne oudot tapahtumat. Näitä ei enää usein tapahdu, paitsi joka hetki tuntuu kuin joku seisoisi ulko-oveni takana.