• Kimeä ääni kesä säässä

    Tapahtumapaikka
    Kokkola

    Tapahtuma-aika
    2013

    Aaveen muoto
    Tunnistamaton henki

    Kertojana toimi
    Whisper

    Oon aina ollut herkkä aistimaan asioita. Olen penestä pitäen kuullut vaimeita kimeitä ja selitämättömiä ääniä kun muut eivät ole niitä kuulleet. Olen usein kysynyt pikku-veljeltäni äänet kuullessani: ”kuulitko säkin ton kimeän äänen?” ja aina vastaus on ollut sama: ”En”. Joskus mummullani kuulen askelia portaissa vaikka kaikki muut nukkuvat ja edellinen asukas se ei voi olla koska mummuni ja hänen miehensä rakensivat talon itse. Kaikkein kummallisin juttu on kuitenkin tämä:

    Oli kesä. Kaksi kaveriani oli tullut meille yli-vieskasta. Olimme kylällä ja menimme koulumme pihan läpi jonnekin, en nyt muista minne. Pysähdyimme hetkeksi keinumaan ja silloin se alkoi. Kuulin taas sen vihellyksen mutta paljon voimakkaampana kuin ennen. Tunsin kuinka jokin meni ohitseni ja kuulin vaimeita askelia. Kun kysyin siitä kavereiltani ja pikku-veljeltäni (jotka kaikki olivat muuten poikia ja minä olen tyttö. Minulla on kyllä kummaa seuraa!) kuulivatko he askeleet sain vastaukseksi vain kauhistuneita ilmeitä. Juoksimme paikalta pois niin äkkiä kuin mahdollista. No, siinä puuhaillessa se sitten unohtui.

    Kun pari tuntia myöhemmin olimme menosa taas jonnekkin, päätimme oikaista koulun pihan poikki. Kun kävelimme pihalla kuulin taas sen kimeän äänen. Tällä kertaa hieman vaimeampana. Katselin ympärilleni ja kun katsahdin koulumme opettajainhuoneen ikkunaan, näin jonkin tumman hahmon siellä. Säikähdin niin että kaaduin. Muut tietysti säikähtivät sitä ja minulla kesti hetki päästä edes ylös säikähdykseltäni. Kun viimein aijoimme lähteä kuulin juoksu askeleita tulevan meitä kohti ja tunsin jonkin menevän ohi tuulen vire perässään. Kun jälleen kerran kysyin saman kysymyksen: ”kuulitteko tuon?” en edes vaivautunut katsomaan muita vaan lähdin juoksemaan niin nopeasti kun voin.

    Koulumme on aikaisemmin, en tiedä kuinka kauan sitten, toiminut pankkina. Kouluna se on toiminut vain ehkä parisen kymmentä vuotta. Eli entinen opettaja se ei ainakaan ollut. Enkä ole kyllä kuullut että kukaan oppilaista siellä olisi kuollut. Ehkä se oli entinen pankki virkailija jolta oli jäänyt työt kesken. Kuka tietää. Kokemus ei haihtunut mielestäni millään ja sitä kesää seuraava syksy oli piinaa kun joutui käymään koulua siinä rakennuksessa.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2013, Kokkola, Tunnistamaton henki.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa