Perheellämme on kesäkotina n.120-vuotias mummonmökki. Isäni on syntynyt siellä 1930-luvulla. Mökin pihapiirissä on muitakin rakennuksia, vanhan navetan ja saunan lisäksi uudempi sauna ja mökki, jossa vanhempani nykykesinä nukkuvat.
Pari vuotta sitten syyskesällä äitini lähti illalla noin kymmenen aikaan käymään vanhassa mökissä ottamassa iltalääkkeen, jota säilytettiin vanhan mökin jääkaapissa. Hän istahti lääkepullon kanssa tuoliin ja alkoi ravistella pulloa ohjeen mukaan. Äkkiä hän näki syrjäsilmällä jotain liikettä pirtissä, jossa ei ollut muita. Erään ikkunan edessä, muutaman metrin päässä, katosta roikkuva vihreäkupuinen öljylamppu heilui vimmatusti edestakaisin ilman näkyvää syytä.
Pirtin ovi on raskas ja menee itsestään kiinni, vaikka sitä ei erikseen kiskoisikaan. Ikkunat olivat kiinni ja isäni oli uudessa mökissä. Äitini oli varmasti yksin. Ilmiö jatkui heikkenemättä ja voimistumatta, siis lampun heiluriliike pysyi samanlaisena koko sen ajan, jonka äiti sitä tarkkaili. Lääkkeen otettuaan hän lähti nopeasti uudelle puolelle kertomaan isälleni tapauksen. Äitini on lujahermoinen ihminen eikä kovasti pelästynyt tapausta. Kummasteltavaa siitä kyllä riitti koko perheelle.
Muutakin tuossa mökissä on sattunut, niistä toisella kertaa.