Kun olin yläasteikäinen, muistaakseni 14-vuotias, minulla oli pöytä oman huoneeni ikkunan edessä, jonka ääressä usein piirsin ajan kuluksi ja tuona iltana oli taas tylsä ilta kotona ja kulutin aikaani piirtämällä.
Silloin oli muistaakseni syksy, koska muistan ulkona olleen hämärää.
Jonkin ajan kuluttua havahduin siihen kun ikkunaan kopautettiin kerran, en nähnyt ketään ja ajattelin että pikkuveli vain pilaillen kävi koputtamassa ja juoksi sitten karkuun, en sitten ajatellut asiaa enempää vaan jatkoin piirtämistä.
kului taas jonkin aikaa ja ikkunaan kopautettiin taas (hieman kovempaa kuin viime kerralla) ja tällä kertaa kahdesti. Katsoin ulos mutta en silläkään kerralla nähnyt ketään. Kävin sitten
kulkemassa talon nopeasti läpi, tarkistaen ovatko kaikki jotka tiesin olevan kotona, sisällä. Kaikki olivat, Jopa pikkuveljeni jota epäilin koputtelijaksi, oli huoneessaan pelaamassa tietokoneella. Menin sitten takaisin huoneeseeni, istuin pöytäni ääreen ja katsoin ulos..
Ikkunassa suoraan omien kasvojeni korkeudella oli huppupäinen hahmo, josta sain erotettua kasvojen kohdalta vain valkoiset silmät. Se vain tuijotti minua, säikähdin hirveästi kun hetkessä ymmärsin etten tosiaan nähnyt silmissä värikalvoa vaan näytti kuin silmät olisivat olleet nurinpäin ja juoksin huoneestani olohuoneeseen missä isäni ja äitini katsoivat televisiota ja kerroin heille mitä tapahtui, isä kävi ulkona kiertämässä talon ja lähi ympäristön eikä nähnyt ketään.
Eipä sitä saatu ikinä selvitettyä kuka tai mikä minua oli tullut katsomaan, mutta siitä illasta minulle jäi tavaksi pitää ikkunat verhottuina kun istun ikkunan edessä pimeällä, olen nyt 22- vuotias ja vieläkin tuo tapahtuma tulee mieleen pimeinä syysiltoina.