• Kaksi valkeaa

    Tapahtumapaikka
    Lohtaja

    Tapahtuma-aika
    2006

    Aaveen muoto
    Eläinten henget

    Kertojana toimi
    susis

    Elikkäs…Meillä on ollut maatilaa jo varmaan 30-vuotta (?). Siellä asustaa tällä hetkellä 11-hevosta ja lehmiä. Ennen kuitenkin hevosia olin paljon enemmän. Lempparini oli valkoinen lipizza- ori, Napsu (nimi muutettu).Se oli varmaan maailman kiltein ja kaunein heppa. Ratsastin sillä aina ilta-päivisin. Kerran sitä oltiin liikuttamassa ja sen jalkaan kait osui jotain. En itse ollut silloin paikalla. No, tietenkin ajateltiin ettei se ole kovin paha. Sitten pari päivää sen jälkeen olin ratsastamassa tapani mukaan ja äitini huomasi Napsun ontuvan hieman. Tulin pois selästä ja äiti kutsui vaarini tarkistamaan jalan, kun sillä on kokemusta näistä jutuista. Jalassa oli selvästi jotain vikaa. No sitten kutsuttiin eläinlääkäri paikalle. Seuraavana päivänä kun eläinlääkäri tuli se totesi että jalka oli murtunut. Napsu vietiin viikon päästä teuraalle. En ehtinyt hyvästellä sitä. Surin pitkään asiaa.

    Vähän myöhemmin myös meidän valkea kissa kuoli, jäätyään auton alle.

    Asia suretti minua vielä entisestään.

    No, sitten kului pari viikkoa ja kävin napsun ja tupsun (se kissa) haudalla.Vein sinne kukkia.Sitten tunsin kun joku hönkäisi niskaani. Kylmät väreet nousivat niskaani. Sitten katsoin taakseni ja näin napsun ja tupsun. Minä pelästyin kauheasti ja sitten käänsin katseeni takaisin hautaan.Kuulin ensin hirnahduksen ja sitten naukaisun. Käänsin katseeni takaisin sinne missä olin nähnyt napsun ja tupsun, mutta ne olivat kadonneet. Lähdin pois haudalta takaisin tallille.

    Se oli varmaan viimeinen tervehdys. Olen aika taikauskoinen itse, mutta en tiedä uskotteko te. Se hauta muuten on yhen metsän laidalla ja näin ne metsässä. :,(


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2000, 2000-luku, 2006, eläinhenki, Lohtaja.


  • 3 vastausta aiheeseen Kaksi valkeaa

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti