• Itkevä lapsi

    Tapahtumapaikka
    Lapua

    Tapahtuma-aika
    2007

    Aaveen muoto
    Räyhähenki

    Kertojana toimi
    Janetten

    Muutimme vanhaan taloon vuokralle perheen kanssa. Talossa kuului aina nukkumaan mennessämme huonekalujen siirtelyä muistuttavaa ääntä alakerrasta. Mieheni ei uskonut sitä ennenkö itse kuuli.

    Minulla on todella huono näkö ilman silmälaseja ja eräänä yönä heräsin poikani itkuun. Avasin silmäni, oli hämärää yöllä mutta selkeästi näin lapsen hahmon itkevän vieressäni, kuulin nyyhkytyksen ja näin kuinka hinkkasi silmiään… näin siis huonosti mutta sen verran että tunnistin liikkuvan hahmon vieressäni… yritin kysellä mikä hätänä koska luulin hahmoa pojakseni. En saanut vastausta ja käskin mennä takaisin nukkumaan. Meni jonkin aikaa ja yhtäkkiä kuulin kun poikani yskäisi tjn äännähti jotenkin omassa huoneessaan (makuuhuoneemme viereinen huone).

    Säikähdin tajuttomasti tajutessani että poika nukkuu kaikessa rauhassa ja vieressäni oli itkenyt aivan joku muu. Hahmo katosi samantien kun kuulin poikani äänen.

    Kerroin tästä aamulla miehelleni, hän uskoi kyllä koska oli kuullut ääniäkin…En vaan kehdannut vuokraemännältä kysellä kuka lapsi olisi voinut olla.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2000, 2000-luku, 2007, Lapua, Räyhähenki.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa