Olimme ystäviemme kanssa talossa johon ei saanut mennä. Talo oli ollut asumaton n.1880-luvun jälkeen. Olimme puhuneet jo pitkään muutaman kaverini kanssa sielä käymisestä. Kyseinen talo sijaitsee aivan lenkkipolullani joten nään sen lähes joka päivä.
No. Olimme talossa katselemassa paikkoja ja penkomassa sinne jätettyjä tavaroita. Talon rappuset olivat lahonneet ja sortuneet. Niitä pitkin ei voinut mennä yläkertaan. Ei kukaan. Ja kun siinä katselimme vanhoja talosta löytyneitä kirjeitä, alkoi yläkerrasta kuulua ääniä, jotka kuulostivat pomppimiselta. Oli kirkas, talvinen päivä. Ulkona oli lunta mutta ei tuullut eikä satanut tai muuta vastaavaa.
Olimme jättäneet pyörämme talon taa, koska talossa ei saanu tosiaankaan olla ja tieltä josta kulki vähän väliä ihmisiä näki suoraan talon pihaan. Oli noin polviin asti lunta ja joku olisi voinut tietenkin seurata jälkiämme talon taa. Mutta sen takaa alkoi metsä reitti joten luultavasti meidän luultiin menneen sinne. No, yläkerrasta kuului siis kolinaa joka kuulosti pompinnalta. Kuuntelimme hetken mutta ääni lakkasi.
Talon ovi oli aina lukittuna, mutta ikkunoissa ei ollut laseja joten menimme ikkunasta sisään. Jatkoimme kirjeiden ja muutaman valokuvan selaamista. Yhdessä valokuvassa (tai maalatussa muotokuvassa) oli tämä talo jossa olimme ja perhe sen edustalla. Pieni tyttö. Vanhempi poika ja kaksi vauvaa. Reunalla näkyi maassaa olevan kaivettu kuoppa, josta vasta tajusimme, että reunalla oli myös hauta arkku. Joten kuvan aikaan joku oli kuollut.
Ja kuvaan oli kiinnitetty lappu, jossa oli hyvin suttuista tekstiä mutta saimme kuta kuinkin selvää ja lapussa luki ”lavantauti on liikkeellä. Keskimmäinen lapsemme kuoli siihen kotonaan” ja sen jälkeen ”nyt kaikki paitsi nuorin tyttö on sairastunut siihen” sitten kun olin lukenut tuon ääneen kuului nurkasta kävelyä ja kuin joku olisi astunut lankulle lankku narisi ja lahosi, tippui maahan, ja perässä tytön kenkä. Lähdimme sen kummemmitta puheitta juoksemaan ikkunaa kohti ja menimme nopeasti siitä ulos. Näimme ikkunassa jotain ja ajoimme pois. Pyörämme olivat siirtyneet ja kaatuneet.
Myöhemmin kavereistani osa sanoi jopa kuulleensa jotain lähtiessämme, mutta minä en ollut kuunnellut kun olin ollut täys paniikissa kun pääsin talosta ulos viimeisenä avaamaan pyörän lukkoa. Kun menimme samaa kautta kotiin jonka varrella talo oli, oli ovi sepposen selällään. Toiste emme ole sinne menemistä harkinneet.
Yksi vastaus aiheeseen Autiotalossa