
Kolari
Tapahtuma-aika
2008
Aaveen muoto
Selittämättömät äänet
Kertojana toimi
Tuntematon henkilö
Tämä tapahtui siis joskus vuonna 2008 aikoihin.
Olimme kaverini kanssa Lapissa kesällä lomailemassa, ja yövyimme pari yötä vanhassa mökissä, jossa oli alakerrassa ollut joku rihkamakoru kauppa. Mökki sijaitsi silloisen k-kaupan parkkipaikan läheisyydessä ja siinä oli kaksi kerrosta. Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta, johon johtavat portaat haarautuivat vasemmalle ja oikealle. Me nukuimme vasemmanpuoleisessa. Talo oli siis muuten tyhjä, meitä lukuunottamatta.
Noniin eli itse asiaan.. Kun olimme käyneet tarkastamassa talon, ja toisen makuuhuoneen, päätimme mennä nukkumaan. Siinä sitten sängyissä maatessamme, Alkoi portaista yht’äkkiä kuulua askeleiden ääntä. Ihan kuin joku olisi ollut tulossa yläkertaan. Sitten alkoi kuulumaan myös valokatkaisinten naksuttelua. Odotimme koko ajan, että kohta ovi aukeaisi, ja joku tulisi sisään, mutta sitä ei onneksi tapahtunut. Olimme aivan paniikissa, koska tiesimme olevamme mökissä yksin. Äänet jatkuivat myös toisena yönä. Sen jälkeen vaihdoimme yöpymispaikkaa.