• ”Äiti..”

    Tapahtumapaikka
    Salla

    Tapahtuma-aika
    2012

    Aaveen muoto
    Selittämättömät äänet

    Kertojana toimi
    Däms

    Olimme serkkuni ja kaverimme kanssa tutkiskelemassa autiotaloja. Eräs jäi mieleen aika pysyvästi..

    Kun tulimme pihaan, minulle tuli hyvin outo olo, en halunnut olla siellä. No, pihassa oli päärakennus, jossa oli ilmeisesti 2 kerrosta. Navetta, kaivo, ja ilmeisesti viina pulloja, jotka olivat tyhjiä. Menimme pää-rakennuksen oven eteen. Portaat sinne olivat lahot ja huono kuntoiset. Serkkuni kaveri yritti saada oven auki, mutta se oli jumissa/lukossa? Löysin portailta veitsen, ja kaverimme yritti tiirikoida, muttei saanut sitä auki.

    Päätimme tutkia navetan. Kaverimme ja serkkuni menivät heti pää ovea kohti, mutta minä menin yksin navetan toiselle puolelle, koska siellä oli myös jokin ovi. Yritin saada sen auki, mutta ei se auennut. Kurkistin viereisestä ikkunasta, mutta siellä oli aivan pimeää enkä nähnyt mitään merkille pantavaa.

    Samassa ovi pamahti (niin kovaa että olisi luullut että kaveri ja serkkuni olisivat edes kiljahtaneet) ja säikähdin todella paljon ja lähdin juoksemaan serkkuni ja kaverini luo, ja he kysyivät mikä minulle tuli. Huusin paniikissa että ”ettekö te kuulleet sitä ??!!” he vastasit että mitä olisi pitänyt kuulla.

    Vastasin että sen hirveän pamahduksen. He katsoivat toisiaan tietämättöminä ja sanoivat etteivät kuulleet kuin minun huutoni (en huutanut tai äännähtänyt ollenkaan missään vaiheessa) ja sanoin vain että aijaa oke… en halunnut heidän luulevan minun olevan hullu.

    No, menimme yhdessä navetan pääovelle, ja portaat olivat täysin lahot ja vähän hajonneetkin. Serkkuni asttui viimeiselle portaalle suoraan ja se hajosi. Ei siinä nyt mitään mutta kuitenkin. Menimme sisään vaivalloisesti ja sisäpuoli oli järkyttävä. Likaa ja romua oli melkein joka paikassa. Rikkinäisiä tuoleja, roskapusseja, yms.

    Kaverimme meni ulos ja laittoi oven kiinni. Tutkimme serkkuni kanssa paikkoja ja kaverimme huusi jotain että tulkaa jo pois ja samassa ukkonen jyrähti ja kuulin selvästi jonkun huutavan ”Äiti” ja luulin sen olevan kaverimme ja jyrähdystä pelästyin ensin koska luulin sen olevan navetan katto ja serkkuni lähti juoksemaan ovea kohti ja minä perässä.

    Ovi ei auennut koska se oli mennyt ulkoa päin lukkoon ja serkkuni huusi kaveriamme paniikissa avaamaan oven. Näin ikkunasta kuinka kaverimme juoksi täysiä ovelle ja avasi sen. Serkkuni raivosi hänelle oven lukkoon pistämisestä. Kaverimme vannoi että se oli ollut vielä normaalisti kiinni ja avattavissa kun hän oli lähtenyt.

    Hengähdimme hetken kunnes serkkuni kysyi minulta kuulitko sinä sen huudon. Minä kysyin että minkä. Hän sanoi kuulleensa jonkun huutavan äitiä, ja minä sanoin että kuulin ja katsoin äkkiä kaveriamme kysyen olitko se sinä. Kaverimme katsoi meitä oudoksuen ja sanoi ettei todellakaan.

    Hän kertoi myös kuulleensa outoa kolinaa navetasta kun olimme olleet serkkuni kanssa siellä kahdestaan (me emme todellakaan kolistelleet vaan peräti hiivimme ja olimme hyvin varovaisia emmekä kuulleet mitään sellaista). Ja kaverimme kauhistui.

    Vähän ajan päästä tutkimme vielä kaivon ympäristöä, eikä siinä ollut mitään merkille pantavaa. Serkkuni halusi vielä käydä navetassa, tutkimassa muutaman huoneen. Minä sanoin jyrkästi että en halua sinne enään ikinä, mutta hän sai minut tulemaan mukaan ja kaverimmekin tuli. Katselimme huoneet, ja löysimme verisen kirveen (veri oli kuivunutta) ja ammeen,jossa oli myös hiukan jotain veren tapaista.. kai..

    Kuului taas pamahdus jostain ja juoksimme kiljuen ulos ja kaaduimme maahan kun melkein hyppäsimme ovi aukosta pihalle.

    Kiersimme vielä pää-rakennuksen ulkoa päin ja mitään ei tapahtunut. Lähdimme serkkuni luo ja tämän jälkeen en kyllä enään halua käydä siellä…


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Pohjoisen aavetarinat avainsanoilla 2010, 2010-luku, 2012, Salla, Selittämättömät äänet.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa