• Yökylässä sattui

    Tapahtumapaikka
    Pori

    Tapahtuma-aika
    2006

    Aaveen muoto
    Tunnistamaton henki

    Kertojana toimi
    Tuntematon henkilö

    Olin ystäväni tykönä yökylässä. Olemme olleet parhaat kaverit jo kymmenisen vuotta ja olen aina pystynyt uskoutumaan hänelle kohtaamistani henkimaailman tapahtumista. mm. Varoituksista, enneunista, kummitusten vierailusta (niin hyvistä ja huonoista) Yleensä huumorilla olemme käsitelleet kaiken pahan mitä on sitten sattunut.

    Minulle on pienestä asti ollut aivan selvää, että emme ole yksin vielä elossa olevien ihmisten kanssa. Myös toiseen maailmaan on portit avoinna koko ajan. Kutsukoon kukin sitä miksi halunnee.

    Tapahtumat alkoivat jo iltapäivällä, kun ystäväni kertoi minulle pienestä tytöstä jonka oli nähnyt pihalla aidan vieressä seisomassa. Hän meni katsomaan ja huomasi ettei siellä ollut ketään lähimaillakaan. Mutta sen sijaan maassa siinä kohdin missä tämä n.6-vuotias tyttö oli seisonut olivat hänen kadonneet kotiavaimensa.

    Kumma juttu, tokaisin ja sanoin että mahtoi kummituslapsi ne viedä kiusaksi ja palauttaa. Joulun aikaan siinä talossa missä ystävättäreni asui silloin äitinsä kanssa, kuului öisin hirvittävää vauvanitkua. He molemmat siihen havahtuivat ja kuuntelivat pari tuntia kun itku kiersi ympäri taloa ja tuntui tulevan seinistäkin.

    Tämä tapahtui kolmena jouluna peräkkäin.

    Jokatapauksessa puhuimme näistä asioista ja pidimme hauskaa kahden suuressa talossa. Nukkumaan käydessämme ilma alkoi käydä sähköiseksi ja ystäväni kissa alkoi käyttäytyä hermostuneesti. Juoksenteli ja murisi edes takaisin huoneita. Ihmettelimme kummasti. Olin näkeväni suuren varjon olohuoneiden ikkunan takana kulkevan nopeaa vauhtia.

    Silloin sanoin, että en ihmettele, jos jotain tapahtuu sinä yönä. Joku vierailee. Kaverini sanoi, että tuskimpa, kun nukumme kuin tukit.

    Mutta kuinkas kävikään. Ystäväni laittoi pakkomielteensä johdosta huoneen ovensa lukkoon. Niin kuin hän aina teki ja kissa oli ulkopuolella. Havahduin noin yhden aikaan, että ovi oli auki ja oli kylmä. Valoa tulvi sisään. Näin kissan varjon kulkevan lattialla huoneessa. Ihmettelin siinä sängyssä, että miten ihmeessä.. Ystäväni nukkui rauhallisesti vieressäni.

    Nukahdin kuitenkin minäkin hetkeksi vielä. Heräsin uudestaan. Ovi oli kiinni ja lukossa, mutta tällä kertaa sängyn päässä aivan kurottautumaisillaan seisoi pitkä musta luihu miehen ”tumma hahmo”. Olin aivan shokissa säikähdyksessä ja tiesin heti ettei hän ole tästä maailmasta. Laitoin silmät kiinni ja sanoin, että mene heti pois, et kuulu tänne kuollut.

    Muistan sen hetken vieläkin kuin vasta olisi tapahtunut. Se hahmo oli kammottavinta mitä olen nähnyt. Pidin silmät tiukasti kiinni ja nukahdin parin tunnin päästä. Aamulla kysyin ystävältäni, että oliko kissa yöllä huoneessa ja hän sanoi, että ei. Ovi oli edelleen lukossa ja avain pöydällä.

    Ystäväni sanoi että miksi ihmeessä pidin kättäni hänen selkäänsä vasten koko yön ja siihen vastasin, että olin nukkunut koko yön selkäpäin häneen, eli se ei ollut mahdollista. Hän ihmetteli ja kerroin hänelle mitä yöllä tapahtui ja ihmettelimme entistä enemmän. Ystäväni oli nähnyt yöllä unta miehestä joka oli yrittänyt pyrkiä sänkyyn meidän väliimme.

    Vähään aikaan en mennyt kyläilemään. Mutta siitä yöstä puhumme vielä tänäkin päivänä. Liikaa kummittelua yhdelle päivälle sanon minä.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2006, 2010, 2010-luku, Pori, Tunnistamaton henki.


  • 2 vastausta aiheeseen Yökylässä sattui

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa