Tämä tapahtui joskus silloin kun olin 10v.
Meidän entinen talo oli aika iso paitsi minun huone oli aika pieni. Huoneessani oli pieni peilipöytä joka oli lähellä minun sänkyä.
Yhtenä yönä kun heräsin niin aukaisin silmäni ja näin suoraa edessäni peilipöydälläni istuvan pienen vatsasta puhuja nuken. Nukke oli tehty puusta ja sillä oli tummat housut ja näytti että sillä olisi myös ollut takki. Säikähdin sitä aivan kamalasti sillä ei meillä ole ikinä edes nähty sellaista nukkea.
Piilouduin vähäksi aikaa peittoni alle ja kun taas katsoin peilipöydälleni niin se sama nukke oli yhä siinä! Nousin heti pystyyn ja juoksin valokatkaisimelle ja laitoin valot päälle. Katsoin taas peilipöydälleni ja nukke oli kadonnut. Paitsi ikkunani oli yhtäkkiä raollaan!
Laitoin sen äkkiä kiinnni ja kun minun peilipöytäni oli aika pölyssä, mutta kuitenkin en nähnyt mitään jälkeä siinä missä nukke istui ja tuijotti minua tummilla pyöreillä silmillään.
Siitä oli jo mennyt pari viikkoa ja olimme muuttaneet jo toiseen taloon mutta kerrostaloon ja en ollut yöllä nähnyt mitään mutta kuulin pieniä askelia menevän huoneessani ja seuraavana päivänä näin istuma jäljet pöydälläni.
Se nukke kai oli tullut siihen taas ja lähtenyt kävellen pois. Kerroin kyllä asiasta vanhemmilleni ja he eivät uskoneet mutta vaikka minulla on nytkin se peilipöytä huoneessani niin aina kurkkaan siihen ettei siinä ole mitään.
3 vastausta aiheeseen Vatsastapuhujan nukke peilipöydällä