Muutin Lopelle kun olin 5 vuotias. Olemme asuneet 150 vuotiaassa talossa jo pitkään. Pienempänä en uskonut aaveisiin, henkiin yms. Mutta minulla on aina ollut vilkas mielikuvitus!
Kun menin illalla huoneeseeni nukkumaan ja pistin oveni kiinni, kaikki oli hyvin. Meni noin 10 minuuttia ja kuulen talossa askelia. Joka ilta ja askeleen äänet loppuvat juuri ennen huonettani. Muut perheenjäseneni eivät ole kuulleet mitään. Minäkin olen vain ajatellut sen johtuvan siitä että talo on vanha.
Talossa on myös portaat, jotka loppuvat kattoon. Isäni sanoi aina että siinä ei koskaan ole ollutkaan ovea. Mutta talossa on kuitenkin yläkerta. Sinne ei ole vaan mitään sisäänpääsyä. Vain ikkunat jotka on lukittu.
Kotimme pihalla on myös ns. vanha perunakellari. Olen käynyt siellä elämäni aikana vain muutaman kerran, koska siellä on niin pimeää, ja joka kerta kun käyn siellä, sinne on ilmestynyt jokin uusi tavara. Ekalla kerralla se oli pehmopupu (vanhan näköinen ja likainen) ja toisella kerralla vanha keraaminen kannu. En tiedä pilaileeko joku kanssani vai olisiko se jokin henki? Talo on sentään yli 150 vuotta vanha! Olen asunut tässä talossa nyt 20 vuotta. En ole käynyt kellarissa sen jälkeen kun löysin sieltä sen kannun!