Kuulin äidiltäni tarinoita yhdestä vanhasta talosta, jossa ei ollut muuta asutusta lähimaillakaan. Tie sinne oli metsätie, josta juuri ja juuri pääsi ajamaan henkilöautolla pihaan.
Kaverin kanssa lähdimme uteliaisuuttamme katsomaan sitä vanhaa taloa, josta äitini oli kuullut tarinoita; talossa oli asunut nuori pariskunta pienten lasten kanssa. Heillä oli ollut hevonen tai kaksi. Yhtenä päivänä nainen oli kuullut raastavaa lapsen itkua, ja oli mennyt katsomaan omaansa, niin hän nukkui kaikessa rauhassa. Lisäksi hevoset olivat olleet levottomia.
Heti kun astuimme autosta ulos talon pihalla, minulle tuli epämiellyttävä olo. Menimme kuitenkin ”talliin” ensin, siellä oli hevosten loimia ja harjoja ja muuta tavaraa, kaikki kuin sieltä olisi eilen lähdetty. Tallissa ollessamme alkoi omituiset tapahtumat, kuin sinne olisi tullut joku muukin, ulko-ovi liikahti niin kuin siitä olisi joku tullut sisälle talliin.
Taloon mennessämme huomasimme että ovi oli murrettu auki, autiotalo oli herättänyt muissakin kiinnostusta näköjään. Talossa vallitsi jotenkin painostava ilma, ihan kuin joku olisi ollut ”kotona”. Eteisestä pääsimme suoraan keittiöön.
Ja mikä karmiva näky – kaikki astiat olivat kuin ne olisi eilen siihen jääneet, muuttotavarat jopa osa vielä purkamatta, vaatteita jätesäkeissä, koulukirjoja… Kahvinkeitinkin näytti siltä, että siinä olisi juuri keitetty kahvia, kahvissa oli tosin havaittavissa pilaantumista. Koko tunnelma vaikutti siltä, että sieltä oli lähdetty kovalla kiireellä.
Olimme juuri lähdössä, menossa keittiöstä eteiseen, kun tunsin valtavan, kylmän ilmavirran menevän ohitseni, niin että hiukseni lehahtivat ilmaan. Kaverini näki myös hiusteni erikoisen liikkeen (ulko-ovi oli kiinni, joten se ei voinut olla tuuli eikä ulkona tuullut lainkaan). Lähdimme samantien ulos talosta, pelästyin ilmiötä todenteolla koska se ei vaikuttanut ystävälliseltä, vaan tuntui pikemminkin varoitukselta, pelottelulta.
