Isäni muistolle, haluan omistaa tämän tarinan.
Kun tämä tapahtui, isäni oli varmaankin parinkymmenen vuoden ikäinen, sillä hän edelleen asui vielä tuolloin kotonaan. Kotitila sijaitsi vajaan kuuden kilmetrin päässä silloisesta Nivalan kirkonkylästä.
Sinä talviaamuna isä oli kävelemässä työpaikalleen kirkonkylään.
Oli vielä pimeää. Ketään muita ei aluksi näyttänyt kulkevan tiellä, kunnes hän siinä pari kilometriä käveltyään pani merkille, että edessä päin, tienhaarasta kääntyi mies tielle. Oli tietysti mukavampaa kävellä juttuseurassa, kuin yksin, joten isä kiirehti askeliaan. – Lempo vietä, isälläni oli tapana kuvailla kokemaansa. – Minä kävelin ja kävelin ja aina vain se mies piti samaa välimatkaa. Enkä minä saavuttanut häntä! Sitten yllättäen mies haihtui kuin savuna ilmaan.
Isä pysähtyi. Tuijotti ja kääntyi katsomaan alas maahan. Yöllä oli satanut puuterilunta, mutta siinä ei näkynyt muita jalanjälkiä kuin hänen omansa! -Silloin minä ajattelin, että minä näin mörön, isä jatkoi.
Mutta tarina ei pääty vielä tähän, vaan, illalla, kun isä palasi kotiin. Hänen isänsä, minun pappani, kertoi isälle Ojalan Jaali-papan kuolleen aamuyöstä ja juuri tuon talon kohdalta oli outo kulkija noussut kulkemaan isäni edellä.
Minne lie oli ollut Jaali-papan henki matkalla?
Yksi vastaus aiheeseen Vanha aavetarina Nivalasta