• Vainajan yöllinen ryömiminen

    Tapahtumapaikka
    Kankaanpää

    Tapahtuma-aika
    2004-2005

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    Mielikuvitus

    Kankaanpään opisto on perustettu entisen kartanon maille, ja alkuperäisten rakennuksien lisäksi paikalle oltiin rakennettu uusi asuntola sekä koulurakennus.

    Vanha asuntola sekä päärakennus olivat jo ajalta ennen sisällissotia; siinä välissä oli ehtinyt tapahtua paljon kaikennäköistä, kuten päärakennus oli palanut ja paikka oli toiminut jonkinlaisessa roolissa sodan aikana.

    Paikassa oli meininkiä asuntoloiden ijistä riippumatta. Ensimmäisen vuoden asuin uudessa asuntolassa. Joulun jälkeen kämppäkaverini vaihtui ja siinä samassa huoneemme. Kumpikin meistä tytöistä koki kaikkea hämmentävää, ja aikaa myöten tapahtumat alkoivat muuttua pienestä melko suuriksi.

    Kaikkein ratkaisevinta oli, ettemme puhuneet tapahtumista toisillemme aina, paitsi silloin, kun muutimme vanhan asuntolan puolelle enkä jaksaneet enää sitä pelkoa.

    Jostain syystä emme vain kertoneet tapahtumista toisillemme aina ”ajoissa”. Itse kai siksi, että halusin sietää niitä kummia tapahtumia ja pistin ne masennuksen piikkiin tai sitten vain siksi, ettei vaan mieleeni tullut kertoa niistä.

    Useina iltoina juttelimme kämppäkaverini kanssa hyvin myöhtään, ennen kuin lopetimme, painoimme valot pois ja yritimme saada unen päästä kiinni. Tietämättäni samaan aikaan kämppäkaverini paini samojen havaintojen ja pelkojen kanssa kuin itsekin, mutta luulin tietysti kärsiväni niistä yksin: Luulin, että kämppäkaverini Jadviga oli ottanut peiton ylleen ja laahasi sitä pitkin huonetta tai mahdollisesti heilutteli kuuluvasti jalkojaan. Joka kerta, kun vilkaisin huonettamme, Jadviga oli kuitenkin aivan paikallaan.

    Karmivinta tapauksessa kuitenkin oli se, että samaan kuulohavaintoon yhdistyi voimakas pelko ja mielikuva hahmosta, joka ryömi lattialla tai sängyn alla sekä epätoivoisesti yritti pujottaa kättään peiton alta vatsalleni. Koin samaa siitäkin huolimatta, että Jadviga oli joitain poissa ja nukuin huoneessamme yksin – silloin vain en voinut syyttää Jadvigaa.

    Vasta pitkän ajan jälkeen kerroin Jadvigalle samaa ja hänen ilmeensä paljasti jo kaiken: hän oli kaiken aikaa syyttänyt kahinasta minua, ja koki samaa pelkoa, että joku yritti koskettaa hänen mahaansa kädellään lattialta. Lisäksi hän oli reagoinut pelkoon samalla tavalla kuin minäkin, eli piiloutunut peiton alle ja yrittänyt olla mahdollisimman hiljaa ja liikkumatta paikoillaan.

    Ehkä huoneen historia kertoo jo paljon. Tajusin yhteyden vasta vuosia myöhemmin, kun mietin tapahtumia itsekseni päiväkirjassani. Pihapiiri oli rakennettu järven rannalle, ja paikkakuntalaiset tietävät kuinka saastunut se lätäkkö on. Asuntomme yksi edellisistä asukkaista oli käynyt illalla vielä uimassa, mutta yöllä halvaantunut sänkyynsä. Myöhemmin sairaalassa nainen oli kuollut.

    Vaikka huhut kertoivatkin sen puolesta, että saastunut järvi oli aiheuttanut naisessa kohtauksen, olen tajunnut, että se saattoi olla myös luonnollinen infarkti tai jokin, mitä vanhemmalle väelle iskee. Mitä jos se meidän kohtaamamme yöllinen ryömijä olikin se sama sairaalaan kuollut nainen, joka oli tiputtaunut yöllä sängystään ja yritti nousta uudelleen pystyyn ottamalla tukea sängystä?

    Ken tietää, barbie ei, mutta itse koettuna se ei tuntunut kovinkaan hauskalta. Nyt jo nauran asialle. Mitä taas me näimme ja koimme vanhan asuntolan puolella, on tarina erikseen.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla ääni, halvaus, henki, kosketus, saastunut järvi.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti