Annan hieman ensin pohjustusta tarinalleni: Saimme perheeni kanssa vuonna 1995 ensimmäisen koiramme. Itse siskoni kanssa olimme siihen aikaan vielä pieniä, mutta koiraa rakastimme henkeen ja vereen. Oli kesä tai talvi, koira pysyi pihallamme vapaana, joko naapurustoa vahtien tai talomme terassilla sikeitä vetäen.
Mutta jos me kakarat johonkin lähdimme niin se löntysteli perässä, ikäänkuin pitäen huolen ettei mitään vahinkoa sattuisi.
Oli 2007 vuoden syksy kun rakas lemmikkimme piti lopettaa, lohtua sain siitä, että tiesin sillä olleen hyvä ja pitkä elämä. Tapahtumat alkoivat noin puoli vuotta koiran poismenon jälkeen, aluksi pistin kaiken vain mielikuvitukseni piikkiin.
Usein alakerrassa ollessani kuulin kuinka koiramme käveli laattalattiaa pitkin, laittoi makuulleen ja huokaisi syvään. Myös pitkin päivää saattoi kuulla sen möreän haukunnan, aivan kuin ilmoittaen, että joku olisi tulossa pihaan.
Itse tulin siihen tulokseen, että koirani vahtii edelleen kotiaan ja pitää perheenjäsenistään huolta. Vaikkakin jo tuonpuoleisesta 🙂
Yksi vastaus aiheeseen Vahtikoira