• Tyttö vessassa ja muuta kummaa

    Tapahtumapaikka
    Hyvinkää

    Tapahtuma-aika
    2008

    Aaveen muoto
    Monialainen ilmiö

    Kertojana toimi
    Indigo

    Asuimme maalla. Tilalla oli ennen uuden rakentamista ollut vanha talo jonne talon entinen isäntä oli kuollut. Ovia aukeili tuolla itsekseen, sun muuta. Muutimme uudempaan taloon ja sinne jälkeenpäin rakennettiin kuisti jossa oli käytetty vanhan talon ikkunoita.

    Talossa kuului koiran tassuttelu ääniä, sillä vanha koiramme jouduttiin lopettamaan vakavan sairauden takia. Aina ukkosen aikaan jos vain oli mahdollista niin sähköt menivät poikki.

    Talossa alkoi olla ahdistavampi ilmapiiri kauemmin kun oltiin asuttu ja jos satuin yöllä menemään joskus neljän molemmin puolin vessaan. Näin pienen tumma hiuksisen tytön vessan peilistä. Se aina katsoi minua silmiin ja hymyili. Tätä tapahtui muutamia kertoja, enkä ole kuullut olisiko jollekkin muullekin tuo tyttö ilmestynyt. Näin hänet myös kerran sisä eteisessä katselemassa ihan muutaman hetken, kun ukkonen oli jälleen kerran katkaissut sähköt.

    Meillä oli pihalla myös navetta ja navetassa katosta roikkui köysi joka kovasti muistutti hirttoköyttä, eikä siellä kovin miellyttävä ilmapiiri ollut.

    Ystäväni ollessa yökylässä, yöllä heräsin tunteeseen että minun on pakko kääntyä huoneeseen päin katsomaan. Käännyin ja näin hyvin pienen näköisen tytön polvillaan aika lähellä sänkyni pää puolta. Sydän hakaten yritin saada ystävääni hereille huutaen aika lujaa, mutta tämä ei herännyt. Käännyin sitten laittamaan valon lukulamppuuni ja pikku tyttö oli poissa. En saanut enää unta.

    Olen helpottunut kun muutettuamme pääsin pois talon ahdistavasta ilmapiiristä.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2000, 2000-luku, 2008, hyvinkää, Moni-ilmiö.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa