Olin olohuoneessa ja katsoin pihalle. Satoi vettä ja oli syksy. Katselin kuinka valkoiseen hihattomaan kesämekkoon puettu tyttö juoksee tien yli. Ihmettelin vaatetusta, koska oli lokakuun loppu. Sitten tiellä ajoi rekka. Säikähdin aivan hirveästi, että tyttö jäi sen alle. Kun katsoin uudestaan tielle, siellä ei ollut ketään!
Seuraavana päivänä poikani kertoi, että näki oman huoneen ikkunasta tytön kasvot, jolla oli valkoinen kesämekko ja ruskeat pitkät hiukset ja otsatukka. Tuli aivan kylmät väreet. Tiedän, että tuohon järveen on hukkunut ihmisiä 1800-luvun lopulla kun jää petti ja hevonen rekineen vajosi jäihin. Silloin tällöin yöllä kuulostaa kuin joku kävelisi portaissa ja hassuinta on tunne ”toisista portaista”. Kuin olohuoneesta ylös johtaisi portaikko!
Taloa on remontoitu paljon ja vanhin osa saattaa olla 1800-luvulta. Olohuoneemme on ollut talon ainoa huone. Siis torppa tämä talo on joskus ollut. En osaa silti pelätä täällä. Ääniäkin, sellaista muminaa kuulee joskus täällä.
Yksi vastaus aiheeseen Tyttö valkoisessa kesämekossa