Olen työskennellyt pitkään Kauniaisissa sijaitsevassa sairaalassa, joka on hyvin vanha ja toiminut ennen sotia venäläisten kylpylänä. Myöhemmin rakennukseen on rakennettu modernimpia lisäsiipiä alkuperäisten tilojen käydessä ahtaaksi.
Itse en usko aaveisiin, mutta toki kuuntelen mielelläni mehukkaita kummitusjuttuja ja olenkin saanut sairaalan vanhempien työntekijöiden kielenkannat laulamaan uteluideni myötä. Kaikki tapaukset ovat siis sairaalan henkilökunnan kertomaa enkä siis ole itse kokenut mitään yliluonnollista rakennuksessa työurani aikana.
Varsinkin sairaalan vanhalla puolella sattuu ja tapahtuu. Eräs henkilökunnan jäsen oli jäänyt kerran ylitöihin toimistoonsa ja viipyi siellä myöhään iltaan asti. Yhtäkkiä hän kuuli, kuinka joku käveli hänen työhuoneensa ovelle ja kun hän nosti katseensa kysyäkseen, mitä toinen halusi, ovella ei ollutkaan ketään. Samalla hän myös muisti, että oli jäänyt ainoana henkilönä ylitöihin sinä iltana. Vanhalla puolella on myös eräs tietty WC, jonka ovi aukeaa aina silloin tällöin sepposen selälleen, vaikka se on niin vanha ja raskas, että sitä pitää työntää, jos sitä haluaa liikuttaa.
Vanhan puolen kellaritiloissa maan alla sijaitsee nykyään henkilökunnan pukuhuonetilat. Eräs hoitaja oli siellä kerran vaihtamassa vaatteita, kun hänen kaverinsa soitti kesken kaiken. Hetken juteltuaan kaveri oli kysynyt hoitajalta kenen kanssa hän oikein on siellä ja kun hoitaja oli hämmästyneenä sanonut olevansa ihan yksin, kaveri oli sanonut, että ihan kuin joku huutaisi hoitajan vierellä täyttä kurkkua puhelimeen. Karmivaa!
Ehkä mehukkain tarina on tapahtunut kuitenkin sairaalan uudessa osassa. Oli yö ja kaikki potilaat tietenkin nukkumassa. Yöhoitaja teki tavanmukaista kierrostaan osastolla ja palatessaan takaisin hoitajien taukotilaan, hän oli nähnyt lasiseinän läpi, kuinka joku potilas punaisessa villapaidassaan oli siellä sisällä. Hoitaja oli kiiruhtanut askeleitaan ohjatakseen potilaan takaisin omaan huoneeseensa, mutta ennen kuin hän pääsi lähellekään taukotilaa, potilas poistui huoneesta ja käveli käytävää pitkin kulman taakse pois näkyvistä. Samalla kaikki kyseisen käytävän valot olivat rävähtäneet samaan aikaan päälle.
Hoitaja juoksi kulman taakse, mutta ei nähnyt enää ketään missään ja hän hälytti muiden osastojen yöhoitajat apuun etsintöihin. Kierrosten jälkeen todettiin, että yksikään potilas ei puuttunut miltään osastolta ja kaikki olivat yöunilla omissa huoneissaan. Yksikään potilas ei myöskään omistanut punaista villapaitaa, mikä olisi ollut aika helppo havaita, koska tavallisesti he käyttivät sairaalan omia vaatteita…
Jännittävistä tarinoista huolimatta olen itse saanut hoitaa työni rauhassa ilman sen kummempia yliluonnollisia häiriöitä ja minulla on ollut töissä myös hyvä fiilis, vaikka olen joutunut siivoamaan välillä vanhan puolen kellarissa sijaitsevia pukuhuonetilojakin. Olen hoitanut työni aina tunnollisesti ja ollut kaikille iloinen ja ystävällinen, joten ehkäpä sairaalassa vaeltavat henget ovat olleet työpanokseeni ja asenteeseeni tyytyväisiä säästen minut sen suuremmilta jännityksiltä. 😉
