
Varkaus
Tapahtuma-aika
2014
Aaveen muoto
Tunnistettu henki
Kertojana toimi
Tuntematon henkilö
Ostimme 40-luvulla rakennetun talon viime vuonna. Talo on koko historiansa ajan ollut saman suvun omistuksessa, mutta nyt me olemme ensimmäiset ”vieraat”.
Jokin aika muuttomme jälkeen olin kissani kanssa yläkerran toisessa makuuhuoneessa sängyllä kun yhtäkkiä kissa alkoi sähisemään ja murisemaan tyhjälle. Se surasi katseellaan jotain joka liikkui eikä kyseessä nyt todellakaan ollut mikään kärpänen tms eikä kissa ole koskaan sellaisille sähissyt ja murissut. Minulla nousi ihokarvat pystyyn, seurasin kissan katsetta ja yritin nähdä jotain. Nousin ylös ja sytytin kattovalon katkaisimesta seinällä ja kun pääsin takaisin sängylle kissan viereen, alkoi kattolamppu heilua kovaa vauhtia. Kissa sähisi ja murisi kokoajan tuijottaen tiukasti jotain.
Minulle tuli selkeä tunne että talon ensimmäinen emäntä tuli katsomaan että mitäs porukkaa minun talossani oikein on. Tunne oli todella vahva. Olin aiemmin kuullut etäistä naisen puhetta ja askelia rappusissa. Päätin esittäytyä ja kerroin kuka minä olen ja miksi olemme talossa. Kerroin että aiomme pitää talosta hyvää huolta ja että varmasti me kaikki mahdumme tänne asumaan. Niin menneet kuin tulevatkin. Miltei samantien kattolamppu pysähtyi ja kissa lopetti sähinän.
Hetki oltiin molemmat kissan kanssa vaan paikallaan ja sitten se lähti tutkimaan aluetta jota oli tuijottanut. Tutki sen oikein tarkkaan ja sitten päätti että oli mikä oli mutta se on nyt poissa. Siitä lähtien talossa on ollut rauhallista.