• Talon entinen asukas

    Tapahtumapaikka
    Hämeenlinna

    Tapahtuma-aika
    2006

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    TH

    Olimme menossa hevosen kanssa pidempään reissuun, ja pysähdyimme matkalla veljelläni juottamassa sitä, otimme saman veljen mukaan koska matka oli pitkä että saisimme vaihdettua kuljettajaa välillä jos toinen väsyisi.

    Olin kylpyhuoneessa laskemassa hevoselle vettä ämpäriin takapuoli pystyssä kumartuneena, selkä ovelle päin. Tunsin ja kuulin jonkun tulevan taakseni, ja olin sanomassa veljelleni että älä yritä säikäyttää, huomasin kyllä että olet tulossa. Vaan eipä takanani ollut ketään.

    Kerroin tapahtuneesta veljelleni myöhemmin, ja hän sanoi vanhan isännän käyneen säikyttelemässä. Kun veljeni perhe oli muuttanut taloon, oli keittiöstä kahvinkeittimestä kahvipannukin lentänyt eteiseen ja mennyt kappaleiksi. Veljeni oli huutanut talossa, että jätä meidät rauhaan. Kysyin sitten että mitä hänelle tapahtui – oli hirttänyt itsensä autotalliin.

    Veljeni asuu talossa edelleen.


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2000, 2000-luku, 2006, Hämeenlinna, Tunnistettu henki.


  • 2 vastausta aiheeseen Talon entinen asukas

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa