• Take care of her

    Tapahtumapaikka
    Rauma

    Tapahtuma-aika
    2009

    Aaveen muoto
    Tunnistettu henki

    Kertojana toimi
    413

    Syyskuussa 2009 eräs nettikaverini, jonka kanssa lähettelin silloin sähköposteja tiuhaan tahtiin, jopa 4 kertaa päivässä edestakaisin, lähetti minulle viestin, jossa kertoi erään toisen suomalaisen sähköpostikaverinsa kuolleen.

    Olin ollut tälle toiselle suomalaiselle hieman mustasukkainen, sillä minusta oli aina tuntunut, että kaverini, joka siis ei ollut suomalainen, piti hänestä enemmän ja sai tietää kaikki Suomea koskevat asiat aina ensin häneltä. En ollut koskaan tutustunut tähän toiseen suomalaiseen, kuullut vain juttuja hänestä kaverini kautta.

    Samana iltana olin jo vuoteessani odottamassa unta, kun yhtäkkiä joku sai minut avaamaan silmäni ja kääntymään (nukun yleensä kyljelläni, seinää päin katsoen). Huomasin huoneeni ovella kumman varjon, jota katsoin jonkin aikaa pohtien mistä tuo ihmishahmolta etäisesti näyttävä varjo olisi tullut.

    Huoneessa ei kuitenkaan ollut mitään, josta moinen varjo olisi voinut muodostua. Joskus olen luullut tuolini varjoa ihmisen varjoksi, mutta tämä varjo ei liikkunut, vaikka kävin tuolia siirtämässä. Jatkoi nukkumista.

    Oli kulunut noin kymmenen minuuttia, kun kuulin pamauksen. Pelästyin niin, että ryntäsin laittamaan valot päälle. Kitarastani oli katkennut A-kieli. Tämä oli mielestäni pelottavaa, sillä suomalainen, jonka kuolemasta olin kuullut aikaisemmin päivällä oli soittanut myös kitaraa. Istuin sänkyni laidalle ja kuiskasin: \”T****, miksi sä mulle kummittelet? Mene mieluummin D****n luo. Se sua murehtii, me ei ees tunneta.\”

    En saanut mitään vastausta ja huone tuntui muutenkin tyhjältä.

    Yritin taas saada unta ja olinkin juuri nukahtamassa, kun lattiani narahti niin kuin sillä on tapana, jos astuu erääseen tiettyyn kohtaan. Olin kuitenkin yksin ja siis edelleen sängyssäni. Yhtäkkiä oli hyvin kylmä. Kuulin kuiskauksen, joka sanoi selvällä brittiaksentilla \”Take care of her.\” Toinen suomalainen oli muuttanut suomeen Englannista…


    Jaa facebookissa
    Tarina löytyy arkistosta Lännen aavetarinat avainsanoilla 2000, 2000-luku, 2009, Rauma, Tunnistettu henki.


  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

     
    © 2004 Henkientalo.com - Kaikki oikeudet pidätetä :)

    Facebook - Twitter - Sivukartta - Sisällön kopioiminen - Mediakortti

    Tämä verkkosivu on osa mediatomaatti mediataloa