Kerron naapurissani tapahtuneen oudon ”vierailun”.
Asumme Turussa 1946 rakennetussa vanhassa kivitalossa. Eilen yöllä sattui jotain todella kummallista heidän asunnossaan kun he olivat poissa. Kotiin jäi heidän kaksi koiraa, toinen koirista on vartiokoira, joka ei päästäisi ketään vierasta ihmistä sisään/ulos ilman hyökkäystä.
Perheen teini-ikäisen tytön huoneeseen oli levitetty kahden hengen vuodesohva valmiiksi lakanoineen ja tyynyineen tulevia vieraita varten. Raskas puuovi oli suljettu.
Heidän tullessa aamuyöstä vieraiden kanssa kotiin tytön huoneen ovi oli edelleen kiinni, mutta huoneessa vuodesohva oli vedetty kaksi metriä irti seinästä, suoraan kattolampun alle keskelle huonetta. Tyynyt oli väännetty U:n mallisiksi ja pussilakanat oli mytätty pieniksi mytyiksi ja heitetty ympäri huonetta. Itse aluslakana oli viiva suorana, ei mitään painautumia tms.
Koirat eivät haukkuneet lainkaan, ainakaan me emme kuulleet sitä. Ikkunat eivät olleet auki. (1 kerros). Mikä ihme selitää tämän. Kaikki kolme, joilla on avaimet asuntoon olivat samassa paikassa toistensa seurassa tilanteen aikana.
Koirat voivat ehkä avata oven, mutta ei sulkea…Ja kyllä aluslakanakin olisi ollut koirien retuutuksesta ainakin sekaisin. Itse olen aiemmin kokonut talomme kellaritiloissa outoja. Rappusten viimeisellä askelmalla minut on jokin tuupannut vasten ovea ja kellarissa olevassa kuivaushuoneessa minua vedettiin voimakkaasti hiuksista.
Asunnossa aiemmin asuneet melkein kaikki (meidän aikana siis asuneet) ovat jossain vaiheessa myös kokeneet masennusta ja voimattomuuta.
Onkohan kyseessä sama henki?