Oli kesäkuu ja hevoseni oli kuollut mimeltä Sixpac. Mutta joskus kun käyn katsomassa sitä karsinaa missä ”Six” oli ollut niin sieltä silti kuulu joskus hörähdyksiä ja heinän rouskuntaa. Ja Sixhän oli AINOA hevosemme. Joskus kun menen karsinan sisälle tunnen tutun kosketuksen kädelläni.
Sixpacin turpa. Yleensä kun menin hänen karsinaansa hän työnsi turpansa käteäni vasten. Vaikka en sitä näe niin silti menen joka päivä viemään sille heiniä että minulle tulisi parempi mieli. Pari kertaa olen sen uloskin vienyt ja naapurit ovat meille tulleet kysyneet että miksi joku hirnuu pihalla. Siihen olen aina vastannut sehän on vain Sixpac. Silloin naapurit ovat juosseet pika pikaa kotiinsa.
Joskus olen ”yrittänyt” selkäänkin nousta mutta enhän minä sitten viitsinyt. Tuo kaunis ori ei siis enää asustele meillä. Sixpac oli kadonnut ”Aaveesta” jäljettömiiin.
Nyt se on jossain. Suorittanut tehtävänsä hevosenani. Joskus silti kuulen sen suloisen hörinän ja kavioiden kopseen. Tämä todella surettaa minua kun en enää häntä nää. Olihan tämä hyvä hevonen kyllä!
Kaitpa minun pityää odottaa kuolemaani kunnes nään Sixpacin taas. Silloin saan olla hänen kanssaan IKUISESTI!
Olen siis 19 vuotias tyttö joka tämän kertoi tulee kun tapahtumaa muistelee niin tippa silmään.
4 vastausta aiheeseen Sixpac